
Bengtskär 28.9 – 29.9 2007!


SMer:n perinteinen nuorisopurjehdusilta järjestetään ei-perinteisessä paikassa eli HSK:lla Lauttasaaressa maanantaina 11.6. klo 18-21. Tilaisuudessa on mahdollista kokeilla ainakin optaria ja toivon mukaan myös vauhtivene 29eria. Lisätietoja Makelta tai Markulta (tai joltain muulta hallituksen jäseneltä).
Suomenlahden Meripurjehtijoiden sisäinen kolmioratamestaruuskilpailu purjehditaan lauantaina 1. syyskuuta. Varapäivänä on saman viikonlopun sunnuntai eli syyskuun 2. päivä. Harvoinpa varapäivää on tarvittu, mutta sumun, tyynen, myrskyn tai poikkeuksellisen painavien muiden syiden varalta sellaisen ilmoittaminen puolustanee paikkaansa. Kilpailun kipparikokous pidetään lauantaiaamuna kello 10.00 Lyökkiniemen rannassa.
Kilpailu tullaan järjestämään ns. saaristo-kolmioratakilpailuna, jossa purjehditaan yksi lähtö kipparikokouksessa sovittavalla, likimain kolmiota muistuttavalla saaristo-radalla. Koko homma pyritään viemään läpi siten, että veneet ovat takaisin Lyökki-niemessä joskus välillä 14.00-18.00. Kilpailun jälkeen on ankaran purjehduksen uuvuttamilla purjehtijoilla ollut tapana kerääntyä virkistävälle ekskursiolle erään läheisen kaupunginosan keskustaan. Tältä ei voitane välttyä tänäkään vuonna.
Yöpurjehduskilpailun lähtö on Juhannusta edeltävän viikonlopun perjantaina, kesäkuun 15. päivänä, joskus iltayhdeksän paikkeilla Lyökkiniemen poijualueen edustalta. Kipparikokous pidetään samana iltana kello 20.00 Lyökkiniemessä.
Kausi päätetään virallisesti taas kerran Stora Herrön saunassa. Tai ainakin myöhemmin yöllä nuotiopaikalla tai peräti sisätiloissa.. Rantautuminen saunarannan laituriin antaa käyttöön kaikki nämä vaihtoehdot. Sekä lisäksi kulkukelpoisen ja mukavan ”oman” ranta-alueen. Naisten saunavuoro alkaa lauantaina klo 17. Kotiin palataan sunnuntaina.
Virallinen juhannuseskaaderipurjehdus suoritetaan perinteisesti Porkkalaan. Oletettavasti tarkempikin kohde on perinteinen. Epäedullisen tuulensuunnan (tai ehkä sittenkin lähinnä sen voiman) johdosta voidaan kuitenkin joutua valitsemaan jokin toinen kohde. Kipparit olkoot siis kuulolla ja yhteydessä toisiinsa. Lisäopastusta kommodorilta..
Seuran virallinen vuosikokous jossa sääntömääräisinä asioina mm. vuoden 2006 tilinpäätöksen hyväksyminen. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Suomenlahden Meripurjehtijoiden perinteinen Talvihiivari -kaupunkiympäristöön sovitettu merimiestaitokilpailu – järjestetään tänä vuonna keskellä pimeintä talvea eli jo tammikuun viimeisenä lauantaina. Kilpailu käydään totuttuun tapaan 2-3-henkisillä joukkueilla, jotka voi kasata etukäteen tai vasta lähtöpaikalla. Lähtöpaikka sijaitsee jossain Helsingin ydinkeskustan alueella, mutta jännityksen ylläpitämiseksi tarkemmat koordinaatit ilmoitetaan vasta viikolla 3.
Aikaisempien vuosien tapaan kilpailutehtävät tulevat liittymään lähinnä merimiestaitoihin, kätevyyteen, yleistietoihin ja terveen maalaisjärjen käyttöön.
Ennakkoilmoittautumiset Jarille. Lisätietoja tarvittaessa samoista numeroista ja osoitteesta.
Perinteistä Kuivapurjehdusiltaa vietetään perinteisenä ajankohtana, perinteisellä paikalla ja perinteisen ohjelman parissa.
Suomenlahden Meripurjehtijat ry sääntömääräinen syyskokous pidetään 31.10. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.