Latest Bulletin 2/2015
127. julkaistu Latest Bulletin
34. vuosikerta.
Sisällysluettelo
Kommodorin kolumni 3
Satamamestari tiedottaa 4
Seuran tapahtumia 2015 5
Jäsenuutisia 6
Lukijan Kuva 7
Veneiden katsastus 2015 8
Kesän kilpailut 2015 9
Suursaari Race 2014 11
Jääpurjehdus kaudella 2014-15 13
Alisan kesä 2014 20
Niksinurkka 35
Inkoo 14.5.2015
Päätoimittajalta
Kevätkunnostus on alkanut, ja laskuhetki lienee jälleen juuri ennen Juhannusta. Ajankohta on useana vuona ajoittunut Juhannusalusviikolle, huolimatta siitä, että tarkoitus on ollut vesillelaskua aikaistaa. Hmm… mistä ruoska.
Virtuaaliversiossa Volvo Ocean Racesta taitaa on jo seitsemäs legi menossa – Newport-Lissabon – ja kirjautununeita pelaajia 190000. Siis hiukan enemmän kuin oikeassa versiossa. Oma sijoitukseni ei aivan kärkikahinoihin yllä, sijoitus on vaihdellut legeittäin 5000 ja 15000 välillä. Paremmat sijoitukset vaatisivat aktiivisempaa otetta, nyt muutaman päivän herpaantuminen (= työn tekeminen) aiheuttaa helposti sijoituksen romahtamisen.
Suosittelen tutustumista aiheeseen vaikka peli saattaa aiheuttaa lievää riippuvuutta. Kisan sivujen osoite on: www.volvooceanrace.com/en/game.html
t. hh
KOMMODORIN KOLUMNI 26.04.2015
Jäitä ei tänä vuonna merialueille paljon muodostunutkaan. Toki sen verran, että DN jääpurjehduksen SM-kilpailut pidettiin Emäsalossa helmikuussa ja retkiluistelua pystyttiin harrastamaan ainakin Laajalahdella ja Espoonlahdella tammikuussa. Paljon veneitä on kuitenkin saatu veteen jo ennen vappua, joka merkitsee pitkää purjehduskautta. Toivottavasti kuitenkin lämpimämpää kuin viime vuoden kesäkuun törkeät kelit.
SMer-talvi on kulunut toimintasuunnitelman mukaisesti eli on jääpurjehdittu, pidetty vuosi-kokous, kisattu Talvihiivari ja järjestetty koulutus- ja saunailta.
Jääpurjehduskausi oli osaltani laimea mutta SMer-edustus kisoissa sentään kaksinkertaistui kun Markku pääsi osallistumaan kauden päätösregat-taan. Talvihiivariin osal-listui upeasti viisi joukkuetta erittäin tiukassa kisassa. Huhtikuun sääntökoulutusilta keräsi toista kymmentä kiinnostunutta kuuntelemaan ja keskustelemaan sähkömoottorin mahdollisuuksista purjeveneen propulsiona. Kiitokset kuuluvat Teekkaripurjehtijoille mielenkiintoisesta ja havainnollisesta esityksestä sekä kaikille osanottajille vilkkaasta ja aktiivisesta keskustelusta.
Länsimetron ja muiden ylimittaisten kaavoituspaineiden alla on veneiden talvisäilytys kaupunkiemme rannoilla taas kyseenalaistettu. Espoo kuulem-ma kaavailee veneiden siirtämistä Ämmässuon kaatopaikalle, jossa on ilmeisesti hyvin tilaa kun jätteet saadaan vihdoin hyötykäyttöön energiana. Ajatus on juuri niin typerä kuin miltä se kuulostaa ja millaisia mielleyhtymiä se aiheuttaa. Ja jo tämän skenaarion toteutumista odotellessa Espoon kaupungin virkamiesten ja poliit-tisten päättäjienkin toiminta suurimman talvisäilytyssatamansa, Suomenojan, suhteen täyttää mielestäni jo kaikki tahallisen kiusanteon, syrjinnän ja suorastaan rikollisuuden tunnusmer-kit. Mutta Espoossa ilmeisesti kaikki voidaan tehdä niin kuin Turussa?
Venesatamatilanne on toki vaikea myös Helsingissä, missä ylimitoitetut rakennushankkeet samalla tavalla uhkaavat venesatamia ja varsinkin niiden talvisäilytysalueita. Helsinkiläisten veneitähän on ehdotettu siirrettäväksi Kantvikiin. Taloudelliset realiteetit onneksi hillitsevät hankkeita tai ainakin lykkäävät niitä siten, että esimerkiksi Koivusaari pysynee nykyisenlaisena vielä ainakin kymmenen vuotta.
Lisäksi kaupungit ovat vahvasti ulkoistamassa veneiden talvisäilytystä kaupallisille yrityksille, kuten niin paljon muitakin toimintojaan. Luulen, että tähän trendiin saamme totisesti varautua.
SMer:n veneet ovat hajasijoittuneet ympäri seudun satamia ja talvisäilytysalueita. Poijualueemme tulevaisuus Westendin edustalla vaikuttaa vakaalta ja siellä on tällä kaudella entistä enemmän tilaa. Veneen hankinta on siis turvallista vaikka ei vielä ensimmäiseksi kaudeksi saisikaan paikkaa haluamastaan satamasta.
Olettehan muuten maksaneet jäsenmaksunne ja lunastaneet Roska-Roope –tarranne? Sekä ilmoittautuneet Westhouse Cupiin?
Toivotan kaikille pitkää ja menestyksekästä purjehduskautta.
Kommodorinne
SATAMAMESTARI TIEDOTTAA
Satamassamme on toista kymmentä poijupaikkaa. Näistä on viime vuosina ollut käytössä noin 5-7. Tilaa on siis uusille veneille, joten hankkikaa sellaisia. Varsinkin pienemmille, alle 4 tonnin veneille on hyvin tilaa.
Viime keväänä tarkistettiin poijujen kettingit ja varmistettiin niiden alasakkelin kiinnitykset.
Vuosisopimushinnat kaudella 2015 ovat ennallaan.
Viime kesänä poijupaikka oli seuraavilla veneillä: Helinä (iso), Lumikki (iso), Ellida (pieni), Lion Clubari (pieni), St. Olga (pieni), Chimette (pieni).
Kun otetaan huomioon 3-vuotisen maksun jo maksaneet sekä se, että Lion Clubari on myyty ja ettei Chimette tule ensi kesänä poijuun, jää varmojen vuosimaksun maksajien joukkoon vain St. Olga.
Maksujen eräpäivä on huomenna sillä poijumaksun pitää olla maksettuna ennen kuin vene ui poijualueelle. Tee se siis heti käyttäen omaa viitenumeroasi, joka löytyy mm. edellisestä Bulesta ja jäsenmaksulaskupohjastasi (sillä olethan toki maksanut jäsenmaksusi 15.03 mennessä? Jos et ole, tee sekin heti).
Hintaan sisältyy poijupaikan hallintaoikeuden lisäksi oikeus säilyttää jollaansa Lyökkiniemessä ja lyhytaikainen lastauslaiturin käyttö. Laiturilla on saatavissa vettä ja sähköä.
Muistuttaisin lisäksi siitä, että sääntöjensä mukaisesti SMer edellyttää poijualueellaan säilytettävien veneiden olevan katsastettuja ja vakuutettuja.
Poijupaikkoja vuokrataan myös seuraan kuulumattomille sopivan kokoisille ja näköisille (ympäristölautakunnan lisäys) veneille. Talvisäilytyksestään huolehtii jokainen itse. Näillä ehdoilla saa paikkoja suositella ja kiinnostuneita voi kehottaa ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen.
Satamamestarinne
Veneiden katsastus purjehduskaudella 2015
Tulevana kesänä veneiden katsastus noudattaa aiempien vuosien käytäntöä. Erikseen mainittakoon, että viime vuoden tapaan katsastusmaksuun ei sisälly Veneilijän Vuosikirjaa, minkä vuoksi katsastusmaksu on aikaisempia vuosia edullisempi. Syynä Vuosikirjasta luopumiseen on ollut jäsenistöltä tullut palaute, jossa on kyseenalaistettu opuksen tarpeellisuus. Kirjan tarpeellisuutta arvioidaan seuraavan kerran taas ensi keväänä.
Katsastus toimii siis kuten aiemminkin ja alkaa katsastusmaksun maksamisella. Katsastusmaksu on tänä vuonna 21 euroa, joka maksetaan Suomenlahden Meripurjehtijoiden tilille henkilökohtaista viitenumeroa käyttäen. Henkilökohtaiset viitenumerot löytyvät Latest Bulletinin numerosta 1/2015 tai tarvittaessa rahastonhoitajalta. Katsastusmaksu on seuran hallituksen päätöksen mukaisesti maksettava ennen katsastusta ja maksukuitti tai vähintäänkin uskottavan kuuloinen selitys pitäisi pystyä esittämään katsastusmiehelle katsastustapahtuman johdanto-osan aikana.
Katsastusaika varataan katsastusmiehiltä jollain sopivaksi katsotulla viestintämenetelmällä ja katsastusajankohdaksi voidaan sopia mikä tahansa katsastusmiehelle sopiva ajankohta ennen kesäkuun loppua. Käytännössä takarajana on kuitenkin Juhannus, sillä lomien vuoksi katsastusmiehelle sopivan ajankohdan löytäminen kesäkuun viimeisellä viikolla voi olla tuiki vaikeaa. Hoida katsastusajan varaus mieluimmin hyvissä ajoin, jolloin kummallekin osapuolelle sopivan ajankohdan löytäminen on helpompaa. Katsastuksen voi siirtää kesäkuun lopun jälkeen vain erityisen painavin perustein.
Turhien raketti-kyselyjen välttämiseksi todettakoon vielä lopuksi, että tänä vuonna kelpaavat vuonna 2010 tai sen jälkeen valmistetut hätäraketit ja –soihdut.
Jäämme malttamattomina odottelemaan katsastusaikavarauksianne.
KESÄN KILPAILUT 2015
Alkavalla purjehduskaudella seuran sisäisten kilpailujen ohjelma on päivämääriä lukuun ottama sama kuin se ollut vuosikausia eli ohjelmaan kuuluvat yöpurjehduskilpailu, Westhouse Cup/SMer-ranking ja kolmioratakilpailu. Kaikissa seuran sisäisissä kilpailuissa noudatetaan LYS-tasoitussääntöä. Eri kilpailuissa vene voi käyttää eri LYS-lukua (esim. ilman spinaakkeria tai spinaakkerin kanssa), kunhan siitä vain sovitaan kilpapurjehdusvastaavan tai jonkun muun sopivaksi katsotun toimihenkilön kanssa vähintään viisi päivää ennen kisaa. Säälistä tahi muilla painavilla perusteilla (esim. poikkeuksellisen pieni – lukumäärältään, keski-iältään tai kooltaan – miehistö) voidaan yö- tai kolmioratakilpailun kipparikokouksessa myöntää veneelle alennettu, kilpailukohtainen LYS-luku. Asian käsittelyyn voivat osallistua kaikki kipparikokouksen läsnäolijat, mutta lopullinen päätäntävalta asiasta kuuluu kilpapurjehdusvastaavalle. SMer-rankingiin (sama pätee luonnollisesti myös Wethouse Cupiin) kuuluvissa kisoissa on koko kesä purjehdittava samalla LYS-luvulla. Ja huomautettakoon vielä, että kilpailuun osallistuvien veneiden ei tarvitse olla seuraan kuuluvia. Vene voi olla ”ulosliputettu”, vuokrattu tai lainattu, kunhan veneen kippari vain on SMer:n jäsen.
Veneettömille seuramme jäsenille samoin kuin tietysti niille veneenomistajille, jotka eivät ole kiinnostuneita kilpailemaan omalla veneellään, kerrottakoon, että miehistöstä tuppaa seuran kisoissa yleensä olemaan pulaa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kisoihin, ota yhteyttä veneiden kippareihin.
Yöpurjehduskilpailu lauantaina 13.6.2015
Yöpurjehduskilpailu järjestetään aiempien vuosien tapaan Juhannusta edeltävänä viikonloppuna, mutta perinteestä poiketen kilpailun startti on vasta lauantai-iltana. Lähtö tapahtuu iltayhdeksän paikkeilla Lyökkiniemen poijualueen edustalta. Kipparikokous pidetään Lyökkiniemen rannassa samana iltana noin kello 20.30. Kilpailussa purjehditaan lyhyehkö saaristorata, joka risteilee jossain Sipoon ja Porkkalan välisellä merialueella. Hyvin suurella todennäköisyydellä rata-alue on vieläkin rajatumpi, ja todennäköisesti Espoosta poiketaan vain pienelle koukkaukselle Helsingin puolelle. Reitti pyritään valitsemaan vallitsevan sään mukaan siten, että veneet ovat takaisin Lyökkiniemessä viimeistään varhain sunnuntaiaamuna ja miehistöt pääsevät hyvissä ajoin ja täynnä tarmoa ryhtymään päivän muihin askareisiin.
Tänä vuonna Yöpurjehduskilpailuun pitäisi ilmoittautua etukäteen. Viesti allekirjoittaneelle viimeistään keskiviikkona 10.6.2015. Kilpailun starttiajankohtaa voidaan joutua sovittamaan osallistujien kiireiden mukaan, joten on tarpeen tietää, ketä kaikkia on tulossa.
Kolmioratakilpailu lauantaina 29.8.2015
Suomenlahden Meripurjehtijoiden sisäinen kolmioratamestaruuskilpailu purjehditaan lauantaina 29. elokuuta. Varapäivänä on saman viikonlopun sunnuntai eli elokuun 30. päivä. Harvoinpa varapäivää on tarvittu, mutta sumun, tyynen, myrskyn tai poikkeuksellisen painavien muiden syiden varalta sellaisen ilmoittaminen puolustanee paikkaansa. Kilpailun kipparikokous pidetään lauantaiaamuna kello 10.00 Lyökkiniemen rannassa.
Kilpailu tullaan järjestämään ns. saaristokolmioratakilpailuna, jossa purjehditaan yksi lähtö kipparikokouksessa sovittavalla, likimain kolmiota muistuttavalla saaristoradalla. Koko homma pyritään viemään läpi siten, että veneet ovat takaisin Lyökkiniemessä joskus välillä 14.00-18.00. Kilpailun jälkeen on ankaran purjehduksen uuvuttamilla purjehtijoilla ollut tapana kerääntyä virkistävälle ekskursiolle kotikylän keskustaan. Tältä ei voitane välttyä tänäkään vuonna.
SMer-ranking ja Westhouse Cup 13.5.2015 alkaen
SMer-ranking lasketaan Westhouse Cupiin (aiemmin tunnettu nimellä EWES-ranking) osallistuvien SMer-veneiden kesken käyttäen osallistumisaktiivisuutta painottavaa parannettua SMer-mallia (1.=0,5 p. 2.=2 p. 3.=3 p. …,DNF, PMS ja DSQ = osallistujien lkm+1 p., DNS=osall.lkm+2). SMer-rankingissa kaikki kilpailevat samassa luokassa, vaikka Westhouse Cupin luokkajaon takia erikokoisten veneiden lähdöt ovatkin eri aikoihin. Jos ison ja pienen luokan veneet lähetetään jonain keskiviikkona eri radoille, jätetään sen kerran tulokset pois laskuista.
Westhouse Cupin ensimmäinen osakilpailu järjestetään keskiviikkona 13.5. ja kipparikokous viikkoa aikaisemmin 6.5. Haukilahden Paviljongissa kello 18.00. Kevätkaudella purjehditaan kuusi osakilpailua 13.5.-17.6 ja syyskaudella toiset kuusi välillä 5.8.-9.9. Purjehdusohjeet löytyvät Westhouse Cupin sivuilta (westhousecup.fi). Tutustuthan huolellisesti purjehdusohjeeseen ennen startteja.
Suursaari Race 2014
Kuva: Tuomo Kouti – Veneet Haukilahden edustalla etenemässä kohti Suursaarta.
Kesälomapurjehduksella 2013 navakassa tuulessa sivumyötäisellä Time Off liikkui mukavasti ja muutama muu vene jäi meistä jälkeen tai pysyimme ainakin samassa vauhdissa. Syksyllä oli jo sellainen tunne, että pitäisikö sittenkin osallistua johonkin kisaan perheen retkipurrella. Tämä toki vaatisi monta asiaa selvitettäväksi, mutta olisipa talvella sitten jotain veneilyyn liittyvää puuhaa. Ennen kisaan osallistumista piti ainakin hankkia lys-todistus (1,21), spinnu ja -puomi ja liittyä pursiseuraan, mikä oli muutenkin tehtävälistalla. Uusien spinnujen hinnat olivat liian kalliita, joten tutkin nettiä käytettyjen osalta. Tarjontaa löytyi tasan yksi spinnu ja kun kokokin oli sopiva, yli 100m2, niin kävin ostamassa purjeen 200 eurolla. Purjesäkki tuntui tosin hieman pieneltä, mutta en antanut asian kiusata ja ruvennut purjetta tutkimaan myyjän rappukäytävässä. Venenäyttelyssä löysin sopivan spinnupuomin toimittajan ja tilaus laitettiin sisään. Ja mikä tärkeintä, hakemuksemme SMerriin jäseneksi hyväksyttiin. Huhtikuussa ei uutta spinnupuomia ollut vieläkään tullut ja totesin toimittajalle, että hankin puomin muualta. Tätä ennen olin varmistanut toiselta toimittajalta, että puomi löytyy varastosta ja homma on selvä. Sopiessani toimituspäivää selvisi, että toki puomi on, mutta puomin päihin tulevat helat täytyy vielä tilata Englannista. Siihen menikin sitten taas monta viikkoa. Ennen Suursaari Racea ehdin osallistua yhteen Kivenlahden tiistaikisaan. Varusteet toimivat ja opiksi jäi ajoissa ryhmittyminen lähtöön. Lähtömerkin kajahtaessa perä osoitti lähtöviivalle eikä keula. Hitaasta lähdöstä huolimatta emme olleet viimeisiä kisassa. Spinnupuomi varusteineen saatiin kaksi päivää ennen kisaa ja torstaina veneen siirtomatkalla Haukilahteen nostimme spinnun ensimmäistä kertaa. Näky ei ollut kovinkaan uljas. Spinnun alareuna liehui korkealla ja spinnu oli juuri niin pieni, kuin lys-mittauksissa olimme todenneetkiin, reilusti alle 100 neliötä. Atte Stambjelta, joka oli lupautunut kippariksi kisaan, tuli tahaton naurahdus spinnun nähdessään ja päätimme panostaa genaakkerin käyttöön kisassa. Perjantaina päivällä ruuvailin vielä spinnupuomin viimeiset mastokiinnikkeet paikalle. Kannatti aloittaa tämäkin hankinta ja varustelu 4 kuukautta etukäteen. Iltapäivällä koko kisamiehistö tapasi ensimmäisen kerran yhdessä, lisäkseni Atte, Penna, Mika, Sten, Timi ja Tuomo. Alkujaan kutsuttujen joukko oli iso, mutta kuten tavallista, kiireitä ja muita pakollisia menoja oli suurimmalla osalla juuri tuona viikonloppuna. Harjoittelut olivat vähissä, mutta olihan Atte osallistunut usein kisaan ja voittanutkin luokkansa kahdesti. Lähdössä sää oli sumuinen ja leuto. Kipparikokouksessa osa kisailijoista oli huolissaan ehtimisestä starttiviivalle ajoissa. Huoli oli turha ja kaikki veneet pääsivät kisaan hyvin. Tuuli oli kuitenkin vähäinen ja meidän etenemisemme oli enemmänkin lillumista. Kevyemmät ja hyvässä kisavireessä olevat veneet, mm. First 36.7 pyyhälsivät meistä tuota pikaa ohi. Ilta ja viileys tulivat nopeasti ja vahtijärjestelyt sovittiin sen hetkisen vireystilan mukaan. Lauantain valjetessa olimme jääneet aika lailla muista. Suuntamme ja tuuli asettuivat sopivaksi spinaakkerille, joka vedettiin ylös ja todettiin edelleen pieneksi. Puolen tunnin spinnuttelun jälkeen tuuli voimistui ja sai spinnuköytemme ja –puomin huonoon asentoon ja lopulta jumiin. Lopputulos oli vääntynyt spinnupuomin hakanen maston päässä ja siirtyminen loppuajaksi muiden purjeiden käyttöön. Suursaarta kierrettäessä olimme viimeisten joukossa, mutta tuuli yltyi mukavasti ja vauhti kiihtyi. Ensimmäisen broachin teimme 3 minuuttia sen jälkeen, kun olimme päättäneet pitää maksimi purjeet päällä. Aallokko oli korkeaa ja matka jatkui joutuisasti iltaa kohden. Sunnuntain vastainen yö eteni leppeässä tuulessa ja aamupäivällä, saavuttaessamme Helsingin matalaa, etenimme mukavasti. KIPIn vene Capella oli huutoetäisyydellä Helsingin matalalla, mutta tuulen loppuessa meiltä sopivasti, olimme jääneet Capellasta jo 1,5 tuntia maalissa. Matkalla Haukilahteen genaakkeria ja genuaa vedettiin vuoron perään ylös, mutta mikään ei auttanut, 10 tonnin pullukka ei liikkunut mihinkään. Pääsimme sijalle 17/19 luokassa LYS2. Kokemus oli ensikertalaiselle elämys ja muiden kokeneiden miehistön jäsenten neuvot olivat opettavaisia. Omasta veneestä oppi paljon lisää, vaikka kisaamiset Time Offilla taitavatkin jäädä tähän. Myös talven valmistelut ja ihmettelyt kisaa varten olivat kiinnostavaa ajanvietettä (paitsi spinnupuomin odottaminen toimittajalta). Hitaan etenemisen syyksi laitoin tietysti pienen spinnun, jota veljeni Jari nimitti kokoluokaksi ”isoäidin tissiliivit”.
JÄÄPURJEHDUS KAUDELLA 2014-2015
Edellinen jääpurjehduskauteni oli päättynyt helmikuun lopussa vakavaan onnettomuuteen ja loukkaantumiseen Virossa, MM-kisoihin valmistautuessa. Heti ensimmäisten sairauslomaviikkojen aikana kunnostin purteni ja hankin uuden kypärän, joka suojaa paremmin kasvoja. Jäälle en kuitenkaan enää 2014 keväällä mennyt.
Siksi oli mielestäni tärkeää päästä uudelleen radalle heti kauden avajaisiin, jotka järjestetään Suomessa marraskuun puolivälissä. Kisat olivatkin menestys. Ne purjehdittiin Oulujärven Painuanlahdella kuuden kansallisuuden oltua edustettuina. Valitettavasti syksyn tärkein työmatka ei mahdollistanut minun osallistumistani tuon viikonlopun kisoihin. Sama kohtalo oli seuraavilla kisoilla sillä perinteisen Itsenäisyysregatan aikana purjehdin itse pienoisveneellä Otsolahdella. Osmankijärven kisoissa oli tosi kova tuuli ja märkä jää, joten ehkä se olisi ollut turhan reipas keli uudelleen aloitukselleni.
KUOPIO REGATTA SÄKYLÄSSÄ 02-04.01.2015
Kuopion regatta on perinteisesti ohjelmassa tammikuun alussa. Se on muistaakseni pystytty purjehtimaan yhden kerran, tammikuussa 2014 Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla. Tänä vuonna jää löytyi lähempää eli vanhalta tutulta Säkylän Pyhäjärveltä. Sääennuste oli lohduton sillä myrskyä ja sitä seuraavaa lumisadetta oli luvassa. Jääpurjehtija on kuitenkin maailman optimistisin ihminen ja tietää, että jos ei yritä, ei ainakaan saa mitään. Niinpä parikymmentä purjehtijaa eri puolilta Suomea alkoi kerääntyä Säkylän Kristallirantaan jo perjantaina. Itse pääsin paikalle Caran kyydissä hänen pakettiautollaan. Perjantai-ilta lähinnä saunottiin ja kertailtiin Haapsalun tapahtumia.
Lauantaiaamuna oli kipparikokous ravintolassa. Koska talvimyrsky vesisateineen sen kuin yltyi, oli lykkäys varsin odotettu päätös. Koko päivän istuimme motellin ravintolassa katsellen järvelle ja seuraillen säähavaintoja. Iltapäivällä oli tunnustettava, ettei lähtöjä tulisi, eikä pursia edes laitettu jäälle. Illalla tuuli edelleen niin kovaa, että saunan terassin ovi meinasi lähteä jokaisen kädestä, joka sen sisäpuolelta avasi.
Sunnuntain vastaisen yönä satoi 15 cm märkää lunta mutta tuuli oli aavistuksen keventynyt. Aivan ranta oli purjehduskelvoton mutta rata-alueen tarkastus 5 km päässä edellytti järjestäjältä purren pystyttämistä. Muutkin joutuivat ryhtymään tähän hommaan koska pursien piti tietysti olla valmiina jos kisat yllättäen purjehdittaisiin. Kilpailupäällikkö Jerker lähti ensimmäisenä ulos ja tuli kohta takaisin naama veressä. Hänen mukaansa ulkona voi kyllä purjehtia mutta ei kilpailla sillä naamaan roiskuva jää vei näkyvyyden ajoittain kokonaan (ja rouhi naaman verille). Muutama pursi lähti ulos mutta minä en vielä ollut saanut omaa purjettani ylös ja pohdiskelin kamojen kastelun mielekkyyttä. Tämän kuultuaan Jerker tarjosi minulle omaa purttaan koepurjehdusta varten. Pidin jäälle pääsyä henkisesti tärkeänä ja niin lähdin Jerkerin purrella jäälle reippaaseen keliin. Jäätä tosiaan ryöppysi päin naamaa mutta uusi koko kasvot peittävä kypäräni suojasi niiltä hyvin, mitä nyt piti puuhkia laseja puhtaiksi koko ajan. Mutta se meno: mahtavaa lähetystä niin kryssillä kuin varsinkin lenssillä! Lainapurrella tietysti hieman varovasti mutta melkein täysillä kuitenkin! Kun kaarsin varikolle, oli vastassa iso joukko hymyileviä kavereita – olinhan heillekin näyttänyt, ettei onnettomuuteni ollut jättänyt turhia pelkotiloja, vaan että purjehdus sujuu ja vauhti maistuu. Rannan loska oli muuttunut entistä märemmäksi eli kaikki kamat märkinä ajeltiin takaisin himaan saamatta yhtään lähtöä. Tähän on jääpurjehtija kuitenkin tottunut.
ESF REGATTA SÄKYLÄN PYHÄJÄRVELLÄ 23-25.01.2015
Kolme viikkoa oli kulunut edellisistä kisoista ja olosuhteet vakiopaikaksi muodostuneessa Säkylässä palautuneet hyviksi. Pakkasin kamat Kitin Mondeoon ja ajoin sillä kisapaikalla liukkaassa kelissä ja ajoittain sankassa lumisateessa jo perjantaina. Sain purren pystyyn jäälle ennen saunaa ja safkaa motellin ravintolassa. Perjantai-ilta on menoilta ja karaokea kuultiin jopa jääpurjehtijan esittämänä.
Lauantaiaamuna ruotsalaisetkin saapuivat rantaan, joten kipparikokoukseen osallistui peräti 26 purjehtijaa, joista 6 siis Ruotsista. Ensimmäinen lähtö oli ulkona hyvällä jäällä aikataulun mukaisesti klo 11. Olin laittanut alle puoliterävät pehmeät insertit, joilla purjehdin sijoja 16-19 ennen lounastaukoa. Ensimmäisessä lähdössä sattui ikävä kolari, jossa ei tapahtunut henkilövahinkoja mutta jonka seurauksena protestikäsittelyn jälkeen Timo Sivula jälleen kerran hylättiin. Lounastauolla en ehtinyt vaihtaa luistimia vaikka tuuli yltyikin. Viidennen lähdön jätin väliin koska niska väsyi niin, etten jaksanut enää pitää päätä ylhäällä. On hiukan vaarallista purjehtia jos ei näe mihin menee. Viimeiseen lähtöön sain kuitenkin terävämmät inserttiluistimet alle ja sijoitus olikin päivän paras 15.
DN-liiton hallitus yrittää saada lajiin uusia purjehtijoita ja oli kutsunut vauhtilajien vesipurjehtijoita kokeilemaan jääpursia. Lainasin oman purteni 49er-purjehtijalle, joka tuntui viihtyvän jäällä hyvin. Saunan ja safkan jälkeen suomalaiset pitivät luistin-teemaillan. Kaikki paikalle tuodut luistimet mitattiin ja arvioitiin materiaalin, teroituskulman, terävyyden ja terän kaaren suhteen. Minäkin kannoin kaikki settini mitattaviksi.
Sunnuntaiaamuna satoi lunta ja lisähuolta aiheutti hotellin rannasta lähtenyt pilkkikilpailijoiden lauma. Se onneksi levisi rannan läheisyyteen eikä lähelle rata-aluetta järven keskellä, jonne piti ehtiä jo klo 10:ksi. Rata vedettiin mutta ylämerkkiä ei näkynyt alamerkiltä sillä lumisade heikensi näkyvyyden. Testipurjehdusta pystyi toki varovasti tekemään mutta pian piti kinosten takia vaihtaa alle peltiluistimet, jotka olin onneksi ottanut mukaan jäälle. Monen tunnin odottelun jälkeen porukka äänesti jaloillaan alkuiltapäivällä ja purjehti rantaan. Palkintojenjako pidettiin rannassa Ruotsin huippupurjehtijoiden pokattua kaksoisvoiton. Itse jäin sijalle 19/26. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kunnon kisa pitkän tauon jälkeen.
Taukoa tuli sitten taas lisää sillä helmikuun lopun SM-kilpailutkin jäivät osaltani väliin edellisen viikon rankan työmatkan tehdessä valmistautumisen mahdottomaksi. Kisat purjehdittiin Emäsalossa varsin kovassa tuulessa ja vesisateessa eli hyvin märissä olosuhteissa. Sunnuntaina kisat lopetettiin kahden lähdön jälkeen tuulen yllyttyä lähes myrskyksi. Kahdeksan lähtöä saatiin siis läpi ja mestaruuden vei taas Jonne Pettersson, toisena Reko Suojanen mutta kolmantena Timo Caravitis, jota voi pitää hyvänä suorituksena vanhalta mieheltä.
Maaliskuun alussa oli vuorossa EM-kilpailut, joiden järjestelyvastuussa oli Hollanti. Tänä vuonna kisoihin lähti vain neljä suomalaista ja kisat purjehdittiin erittäin hankalissa olosuhteissa Viron Vörtsjärvellä, lähellä Tartoa. Viikon aikana saatiin suoritetuksi vain yhteensä 14 lähtöä kolmessa fleetissä. Mestaruuden vei taas Puolan Karol Jablonski, suomalaisen saatua sijat A13, A42, B3 ja B8.
SUNNY RANKING TAMPEREELLA 20-22.03.2015
Pakkasin perjantaina kaluston Kitin uuteen Skodaan ja sen katolle sekä ajoin Tampereelle. Landauspaikka oli yksi hienoimmissa missä olen ollut sillä se oli Näsijärven Purjehdusseuran suojaisen Jänissaaren sataman slipin edustalla. Lumethan olivat jo kaikkialta sulaneet mutta jäätä riitti järvellä. Juuri saatuani purren valmiiksi, tuli jäältä viisi purjehtijaa kertoen tuulen juuri loppuneen. Jäin siis odottelemaan Markkua, joka kohta saapuikin laittaen vanhan Mahonkipurren pystyyn jäälle. Markku oli siis korjannut purren kauan rikki olleen ohjauksen hitsisauman ja muutenkin tsekannut kaluston purjehduskuntoiseksi. Hotellimme sijaitsi Epilässä, noin 7 kilometrin ajomatkan päässä ja illallinenkin nautittiin niillä kulmilla.
Lauantaiaamuna jäällä pidettiin kipparikokous, jossa todettiin olevan edustettuna 29 purjehtijaa neljästä maasta. Venäläisiä oli 6 vaikka yksi heistä edustikin Ruotsia, josta oikeasti oli tullut Fredrik Lönegren, ahkera Suomen-kävijä. Viroa edusti kaksi nuorta purjehtijaa.
Rata-alue oli siis Näsijärvellä, aivan Tampereen pohjoispuolella. Rannan läheisyydessä oli iso railo mutta sen yli päästyä aukeni edessä neliökilometreittäin lumetonta kovaa jäätä. Se ei tosin ollut tasaista vaan röpelöistä. Pursi kulki kyllä röpelöiden päällä mutta varsinkin kovassa vauhdissa täristi niin, ettei meinannut saada maisemaa tasoittumaan silmissään. Ja kovaa vauhtiahan siis oli tarjolla.
Sitä oli jopa niin paljon tarjolla, että jätin poikkeuksellisesti ensimmäisen lähdön väliin nähdäkseni, miten porukka selviytyy alamerkin kierrosta. Markku tuli maaliin viimeisenä, puomin skuuttiplokikisko viimeisellä ruuvilla kiinni. Hän lähti rantaan vaihtamaan puomia ja pitkästä matkasta huolimatta menetti vain yhden lähdön. Itse lähdin linjalle toiseen lähtöön. Kryssit menivät hallitusti mutta vauhti slööreillä oli kerrassaan kauhea! Maaliin tulin viimeisten joukossa sijalla 19. Kolmannessa lähdössä sain sijan 13 mutta kova keli alkoi jo kalustovaurioiden takia verottaa maaliin päässeiden määrää sillä Markku oli viimeisenä 16.
Neljänteen lähtöön tuuli sen kuin yltyi ja aika moni konkaripurjehtija jätti sen suosiolla väliin. Heidän mielestään kyse ei enää ollut kilpapurjehduksesta kun slöörivauhtia ei voinut enää mitenkään purjehtimalla lisätä. Minusta ei kyllä tarvinnutkaan. Se oli aivan kauhea eikä näkyvyys rynkytyksessä ja vasta-auringossa ollut kovin hyvä. Onneksi Näsinneula oli hyvä ohjausmerkki mutta jiipin paikan pystyi arvioimaan lähinnä kuluneen ajan perusteella. Toisen kierroksen alamerkille tulin kohtalaisella sijalla mutta huonosta suunnasta ja liian suurella nopeudella. Pursi lähti kaatumaan, jolloin päästin skuuttia lisää ja ohjasin alaspäin mutta sitten spinnasin rajusti toiseen suuntaan. Pursi kääntyi yhtäkkiä tulosuuntaansa ja putosi takaisin jäähän. Paiskauduin vasten sitloodan laitoja ja sain vielä puominkin päähäni. Elämäni ensimmäinen ”kiinalainen jiippi” jääpurrella. Koska kyyti oli ollut rajua ja pysähdyskin väkivaltainen sekä paikka vaarallinen, katsoin parhaaksi purjehtia varikolle tutkimaan purren mahdolliset vauriot. Keulaluistimen etupäässä oleva pysäköintijarru oli vääntynyt siten, ettei se enää toiminut. Se saattoi aiheuttaa tuon spinnauksenkin jos se oli rynkytyksessä pompannut alas! Onneksi sain sen taivutelluksi muotoonsa ja kiristetyksi. Muita vaurioita ei löytynyt mutta mustelmia ja ruhjeita tuli kyllä. Markku tuli maaliin sijalla 13. Lähtöalueelle saapuneista 29 purresta vain 14 tuli maaliin neljännessä lähdössä. Järjestäjäkin oivalsi tilanteen ja päivän kaksi viimeistä starttia peruutettiin. Rantarailolle lähestyminen raskaasti kuormatulla purrella oli sekin jännittävää reippaassa myötätuulessa. Illalla en meinannut löytää sellaista nukkuma-asentoa, ettei johonkin olisi sattunut.
Normaalisti ranking-kisoissa pyritään purjehtimaan lauantaina 6 lähtöä ja sunnuntaina 4. Koska nyt saatiin lauantaina vain 4 lähtöä läpi, tavoiteltiin sunnuntaina 6 lähtöä. Toisena päivänä aloitetaan tuntia aikaisemmin koska vehkeethän ovat jo valmiina jäällä. Tuuli oli tosin kääntynyt pohjoisesta etelään, joten radalle oli pari kilometriä pitempi matka.
Järjestäjä veti lähdöt läpi varsin nopealla sykkeellä ja olosuhteetkin mahdollistivat tämän. Itse purjehdin jälkipäässä ja tällöin lähtöjen välit jäivät varsin lyhyiksi säätöjen tai luistinten vaihtoon sekä eväiden syöntiin. Markku purjehti paksuilla t-rautaluistimilla kuten edellisenäkin päivänä. En tajua miten ne tarjosivat riittävästi pitoa lauantain kelissä mutta sunnuntaina minäkin kokeilin hieman tylsempiä inserttejä. Valitettavasti Markun kisat päättyivät kolmannessa lähdössä kun masto tuli alas slöörillä. Syynä oli jälleen kerran mastossa olevan vanttihelan pettäminen. Onneksi hän sai sakkeleilla viritetyksi maston pystyyn rantaan purjehdusta varten sillä työntämällä matka olisi ollut melkoinen. Minä jatkoin kaikki loputkin lähdöt läpi, joskin niska jo väsyen ja viimeisillä sijoilla. Yleisväsymyskin alkoi jo haitata keskittymistä.
Keväällä päivät ovat kuitenkin pitkään valoisia ja palkintojenjako pidettiin landauspaikalla auringon paistaessa. Voitto meni edellisen vuoden tyyliin Lönegrenille Ruotsiin ja hopean otti Viron Jaan Ackermann. John Winquist oli kolmas. Timo Caravitis osallistui vain sunnuntain lähtöihin ja voitti kaksi viimeistä lähtöä uudella purrellaan saavuttaen loppusijan 10. Minä saavutin sijan 22 ja Markku 25.
Minusta tämän kauden kilpailuissa oli aina kova tuuli. Yleensä niin tyypillistä tuulen odottelua ei siis jouduttu tekemään lainkaan, ei myöskään niissä kisoissa, joihin en osallistunut. Tulostaso jäi kauas tavoitteista ja lajin pariin on tullut uusia harrastajia, jotka alkavat olla jo minua nopeampia. Tämä on tietysti lajin kehittymisen kannalta hyvä asia. Henkilökohtaisesti positiivisinta kuluneella kaudella oli tietenkin radoille paluun onnistuminen. Myös Markun L-100 –purjeen sekä vanhan Mahonkipurtemme paluu radoille oli mukavaa. Toivottavasti ensi kausi on ehjempi ja tuloksellisesti parempi.
ALISAN KESÄ 2014
Alisa laskettiin veteen heti vapun jälkeisenä päivänä. Talven aikana Olli teki ison työn ja uusi istumalaatikon kaikki tiikit isointa lattian palasta lukuun ottamatta. Muuten veneelle ei tehty kuin vahaus ja myrkkymaalaus. Laskua seuraava päivä lastattiin vene, nukuttiin telakan rannassa ja sunnuntaina koleassa vastatuulisessa säässä ajettiin Tervasaareen. Toukokuussa ehdittiin merelle toisen kerran ja se viikonloppu vietettiin Melkin vieressä katsomassa Panun kisoja. Yöksi oli tarkoitus mennä Stora Herröseen, mutta koiraongelman takia yövyimmekin omassa laiturissa. Lauantaiaamuna yritimme tankata HSK:lla, mutta löpötankin korkkia ei saatu auki, ei sitten millään. Maritimista käytiin hakemassa uusi korkki ja sen Olli sai lopulta illalla vaihdettua vanhan korkin tilalle. Tämä episodi johti siihen, että ennen lomaa vaihdettiin vielä sekä löpö- että vesitankkien läpiviennit. Löpötankin osalta homma oli varsin työläs.
Kesäkuussa kävimme päiväretkellä KoPun mastokraanalla vaihtamassa tuulianturin ja toinen reissu tehtiin HSS:n edustalle Panun kisojen takia.
Lomalle lähdimme jälleen juhannusaattona. Tällä kertaa vaan kauppareissukin jäi aattoon + muu veneen lastaaminen, niin merelle päästiin vasta klo 19 aikaan. Sade ja kolea sää vallitsi päivän. Liuskalla käytiin ostamassa kaasua ja otettiin pizzat mukaan ja sen jälkeen koneella ajoa koko matka Stora Träsköseen muun Smer-porukan luokse, jonne sentään päästiin vielä aaton puolella.
Juhannuspäiväksi luvatun sääennusteen johdosta päätimme lähteä heti aamusta liikkeelle, kun vielä aurinko paistoi ja tuuli oli navakkaa, mutta kohtuullista. Ajoimme selän reunalle ja nostimme ison 1-reivillä. Kryssimme hyvää vauhtia, kun yhtäkkiä Olli huomasi, että levankivaunun kiinnityslenkin toinen kiinnityspultti oli korkannut. Olli oli mennyt vaihtamaan keväällä uuden narun levankiin ja avannut vaunun, koska oli halunnut pujottaa narun niin kuin se oli tarkoitettu, mutta ei ollut koskaan niin ollut. Tätä ei sitten vanhan vaunun pultin kierteet kestäneet. Purje otettiin alas ja vaunu purettiin. Picun kanssa käydyn keskustelun ja nettisurffaamisen perusteella selvisi, että uutta samanlaista vaunua emme tule saamaan ja käytännössä koko levanki menee uusiksi. Tämähän kovin riemastutti loman toisena päivänä. Hetken miettimisen jälkeen Olli onneksi keksi korjauspatentin ja sopivia helyjä tarkoitukseen oli mukana. Korjaukseen meni useampi tunti ja ajoimme Bärosundin kautta Kitin saareen. Oli tosi kylmää ja sadekuuroja tuli välillä. Lumikki tuli 1,5h perässämme ja saaressa grillattiin, hakattiin halkoja, saunottiin ja seurusteltiin pitkälle yöhön.
Panulla oli juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna kisat Tallinnassa, joten kovin pitkälle länteen emme halunneet mennä. Lumikki päätti jäädä saareen ja niin jäimme mekin. Päivä oli jälleen todella kylmä, mutta sade alkoi vasta iltapäivästä, joten päivällä saimme tehtyä risusavottaa ja Panu hakkasi halkoja. Ruokailun jälkeen taas saunottiin ja seurusteltiin ja hämmästeltiin sääennusteita, jotka lupasivat seuraavat 10 päivää vain sadetta ja kylmää oli sitten kyseessä Suomi, Ruotsi tai Viro. Lämppäri oli illasta käytössä siihen asti, kun akut riittivät ja sitten olikin viileätä.
En ole koskaan ollut innostunut menemään omalla veneellä Viroon ja eikä sitä olisi tullut tehtyä nytkään ilman Panun innostumista siellä olevaan kisaan, joka vielä sattui loma-ajaksi. Lapset eivät olleet koskaan olleet Virossa ja omasta edellisestä käynnistänikin oli 12 vuotta ja Ollilla varmaan vielä enemmän, niin kisan lisäksi oli tarkoitus tutustua maahan muutenkin. Tämän takia suunta Tallinnaa kohtaan otettiin aikaiseen maanantaiaamuna Jussarön länsipuolelta. Pilvistä ja koleaa, mutta ei sadetta, tosin ei tuultakaan. Päivän aikana tuuli ei noussut kahta metriä korkeammaksi, joten koko päivä meni koneella ajaen. Naissaaren kohdalla nähtiin aurinko hetkellisesti, mutta Tallinnan lahdella tuli muutamia reippaita sadekuuroja. Piritassa alkoi paistaa aurinko. Heti kun olimme saaneet veneen kiinni vierasvenesatamaan, niin sataman ja meren yllä alkoi RAF:n Red Arrows-ryhmän aivan mielettömän hieno lentonäytös. Viro on säilyttänyt juhannuksen oikealla paikallaan eli 24.6 ja maanantai kun sinne saavuimme, oli siten taas juhannusaatto. Juhannusaattoon sijoittuu myös Viron tärkeä kansallinen pyhäpäivä, Voitonpäivä. Lentonäytös liittyi td. tähän juhlistamiseen. Näytöksen jälkeen lähdimme perehtymään sataman fasiliteetteihin ja kun ne näyttivät ihan yhtä hienoilta kuin 25 vuotta aikaisemminkin, niin jatkoimme matkaa Kalev Yahtin puolelle. Pyhän takia kaikki paikat oli lukittu, mutta onnistuimme saamaan puhelimitse satamakapteenin sijaisen kiinni, joka järjesti meille huomattavasti miellyttävämmän laituripaikan seuran satamaan kuin mitä varsinainen vierassatama oli. Seuran paikat ovat jokirännissä ja liejun takia pääosin varsin matalia, mutta pääsimme laiturin päähän ihan hyvään paikkaan, jonka saimme pitää koko viikon ajan, vaikka välillä olimme merellä kisoja seuraamassa.
Kisapäivät olivat pe-su, joten meillä oli alkuviikko hyvää aikaa perehtyä nähtävyyksiin. Tiistain juhannuspäivän vuoksi kaikki muu oli suljettu paitsi vanhan kaupungin puodit ja ravintolat, joten vietimme päivän siellä katselemassa paikkoja. Veneelle palattuamme ruuan ja lepotauon jälkeen lähdin vielä lasten kanssa ajelemaan ympäri Tallinnaa bussilla, spåralla ja trollikalla. Kiersimme rundin lähiöissä ja näimme vähän muunlaista Tallinnaa kuin keskustan.
Keskiviikoksi vuokrasimme auton ja kiersimme kolmion Pärnu-Tarto-Tallinna. Pärnussa oli hienot hiekkarannat ilman ainuttakaan auringonpalvojaa, joka ei mikään ihme tuolla lämpötilalla ollut. Tosin ei satanut. Tartoon mennessä tehtiin pikatutustuminen Viljandiin ja Tartossa ei jaksettu muuta kuin ajella vanhassa kaupungissa. Matkalla Tallinnaan kiersimme vielä Tapan pikkukaupungin kautta moikkaamassa Petran entistä joukkuekaveria, joka oli muuttanut sinne kuukautta aikaisemmin. Yömyöhään ajelimme vielä Tallinnassa kamalimmat kerrostalolähiöt ja kävimme etsimässä seuraavan päivän kohteen, Lennusadamin.
Lennusadam on vanhoihin lentokonehalleihin rakennettu hieno merimuseo, josta löytyy kaikkea jääpurresta sukellusveneeseen. Ulkolaitureissa on lisäksi erilaisia aluksia tutustuttaviksi. Tänne suuntasivat Olli ja lapset torstaina aamiaisen jälkeen ja saivat kulutettua siellä monta tuntia. Minä jäin siivoamaan venettä ja suuntasin museoon vasta muutaman tunnin päästä muiden perässä. Sataa ripsotteli aina välillä ja oli koleata. Museorundin jälkeen tutustuimme ulkoaluksista Suur Töll-hinaajaan, joka oli avattu yleisölle edellisellä viikolla. Laivalla on mielenkiintoinen historia ja se on hienosti kunnostettu. Palasimme Piritaan ja ruokailun jälkeen oli vielä vuorossa jollien purkaminen ESF:n himmelistä ja kisaan ilmoittautuminen.
Ensimmäinen kisapäivä valkeni aurinkoisena. Olli jäi Panun kanssa ja meni Alisalla merelle katsomaan kisoja, kun taas Petra ja minä suuntasimme kaupungille ensin ostamaan sen mitä oli taas jäänyt kotiin, kuten pannunaluset ja sen jälkeen jokaiseen löytämäämme nuorisomuodin kauppaan ja varmaan kahteenkymmeneen muuhunkin. Ensimmäinen merkki kesästä oli, että tarkenimme kaupungilla T-paidoissa. Kisan ensimmäinen startti oli vasta klo 14 ja kisa venyi pitkään, kun optit ja zoomit ajoivat yhteensä 9 lähtöä samalla radalla, mutta siitä huolimatta pojat ehtivät rantaan ennen meitä ja tuhatta kauppakassiamme.
Seuraavana aamuna ihmetykseksemme aurinko paistoi jälleen ja sama ohjelma kuin edellisenä päivänä toistui. Akkaväki häipyi kaupungille ja pojat kisaamaan. Päivän kauppareissut jäivät onneksi edellistä päivää huomattavasti lyhyemmiksi ja kun palasimme veneelle, niin kisaakaan ei oltu saatu käyntiin tuulen puutteen takia. Lopulta tuuli nousi ja menimme kaikki katsomaan kisaa Alisalla.
Viimeinen kisapäivä valkeni kaatosateessa. Kaatosade lamasi myös Petran shoppailuinnon, tosin en olisi jaksanut sitä touhua enää päivääkään. Siirryimme taas Alisalla kisakatsomoon. Kisan alkaessa oli reippaampi tuuli, joka päivän aikana moinasi, mutta sade ei loppunut. Radalta palasi litimärkä purjehtija ja katsojat ja illalla olikin veneessä pyykkinarujen seassa hyvin lämmin ja kostea tunnelma. Jollat pakattiin taas himmeliin ja käytiin saamallamme autokyydillä lähikaupassa ostamassa paljon vesikanistereita. Vesitankki oli jo kerran täytetty kotoa tuoduilla kanistereilla ja teimme sen nyt uudestaan, koska en halunnut laiturin letkuvettä laittaa tankkiin. Viikon kokemus Virosta käänsi ajatukseni maasta positiivisemmaksi ja ehkä sinne voi toisenkin kerran mennä veneellä. Hetken kävi mielessä, että olisimme jatkaneet Viron puolen rannikkoa eteenpäin, mutta päädyimme palaamaan Suomen puolelle.
Tarkoitus oli lähteä Piritasta heti aikaiseen aamulla, mutta sankka sumu esti lähtemisen ja jouduimme odottamaan klo 10.30 asti liikkeelle pääsyä. Sääennuste ei luvannut taaskaan tuulta, joten jouduimme tankkaamaan (tämän sentään kykenimme kaikesta epäluuloisuudestamme huolimatta tekemään) ja aallonmurtajasta ajettiin ulos klo 11. Näkyvyys oli riittävä ja ajoimme samaa reittiä kohti Suomea kuin mistä olimme tulleetkin. Tuulta ei tullut koskaan, mutta Suomen puolella ilma kirkastui ja illalla paistoi jopa aurinko. Russaröltä sisään ja puolilta öin kiinnityttiin Högsåraan. Puuduttavan pitkä päivä koneella ajoa.
Högsårassa vietimme pari yötä ja sieltä Bänö-Ön kautta Maarianhaminan Itäsatamaan. Olimme perillä iltapäivällä ja ilta sisälsi kaupoissa käyntiä ja Olli asensi uuden keulavalon, kun vanhan kiinnitys petti Lumppiksella ja pelastustoimista huolimatta se painui pohjaan. Päivä oli ollut poutainen, mutta illalla alkoi taas sataa reippaasti. Lämmintä ei ollut vieläkään ja lämppäri lauloi yöt.
Poutaisessa säässä suuntasimme seuraavana aamuna Nyhamnilta ulos ja jotain uutta keksiäksemme, niin suuntasimme Lågskärin ja Flötjanin vierestä Söderarmin eteläpuoliseen saaristoon. Puoliväliin asti onnistui purjehtiminen, mutta sitten hyytyi tuuli. Satamakirjasta olin katsellut vähän vinkkejä paikasta ja lopulta päädyimme yhteen kirjassa mainittuun saareen ja paljon muitakin hyviä oli tarjolla. Saaren lahti oli jo varattu, mutta löysimme oman rauhaisan paikan kulman takaa. Kallioille oli jäänyt muutama iso lätäkkö, jotka olivat aivan täynnä eriasteisia nuijapäitä. Vietimme lasten kanssa pitkään lätäköillä etsimässä eri kehitysasteessa olevia sammakoita. Aamulla edelleen jatkunut sammakkojen tutkiminen ja Petran uiskentelu venyttivät lähtemistä yli puolen päivän. Päivä oli pilvinen ja tuuleton. Heikkoja tuulia oli luvattu seuraaviksikin päiviksi, joten päätimme siirtyä etelään päin ulkosaaristoa pitkin, jossa emme ole aikaisemmin olleet. Päivän matkaksi ei tullut kuin pari tuntia koneella ajoa ja ankkuroiduimme Stora Nassa skärgårdin yhteen saareen. Alueen sadat saaret ovat kaikki luonnonpuistoa ja osa saarista myös lintujen suojelualuetta. Ruokailun jälkeen pojat kasasivat kumpparin ja eri kokoonpanoilla ajelimme hiljakseen useamman retken tutustumassa alueeseen. Hieno paikka. Illalla viileni taas niin paljon, että lämppäristä ei voinut vieläkään luopua.
Aamiaisen ja kumiveneen pakkauksen jälkeen pujottelimme kapeista salmista ulos ja kevyessä koillistuulessa, puolipilvisessä säässä, purjehdimme omaa reittiä pitkin Sandhamnin ohi Bulleröniin. Täällä oli jo paljon veneitä, mutta saimme siedettävän paikan. Saaressa on pieni museo ja kulttuuri-sekä luontopolku. Kiersimme kulttuuripolun ja grillasimme kalliolla hyvät pihvit. Aamulla koiria ulkoiluttaessa saaren viehätys vähän kärsi kolauksen, kun näimme useamman kyykäärmeen polkujen viereisissä heinikoissa. Lisäksi näimme valtavan suuren sammakon, ikinä en ole niin isoa nähnyt luonnossa. Se tosin oli ihan söpö! Aurinko paistoi ja tuuli oli edelleen kevyttä, kun pääsimme jatkamaan matkaamme. Ajelimme avomeren reunaa kohti Huvudskäriä. Matkalle osui uloimmaisten luotojen alueelle sijoitettu hylkeiden suojelualue ja jäimme sen reunaan odottelemaan kone sammutettuna. Vähän ajan kuluttua odottelu palkittiin ja muutamia hylkeitä alkoi pyöriä veneen lähellä. Kolme päätä oli parhaimmillaan yhtä aikaa tuhisemassa ylhäällä. Luodoilta kuului myös hylkeiden haukuntaa. Pääsaaren Ålandskärin rannat oli jo varattu saapuessamme ja eivätkä olisi olleet muutenkaan tulevan tuulen suunnan kääntymisen takia hyviä, niin sen sijaan, että olisimme käyttäneet yhtään enempää aikaa paikan etsimiseen muiden sitä tekevien seassa, niin nappasimme vielä vapaana olevan SXK:n poijun keskeltä lahtea ja olimme tyytyväisiä paikkaamme. Ekan kerran kumpparista oli oikeatakin hyötyä, kun Panu-taksi kuskasi ihmisiä ja koiria. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Ruokailu pystyttiin suorittamaan istumalaatikossa ja sen jälkeen kävimme saarikierroksella. Illalla tuuli nousi ja kylmeni taas niin, että ilman lämppäriä emme kyenneet edelleenkään olemaan. Heinäkuuta oli kulunut jo ensimmäinen viikko ja kesä oli edelleen hieman hukassa. Illalla lahdelle tuli vielä iso Swan ja kyllä Alisa näytti saaresta katsottuna säälittävältä sen rinnalla.
Aurinko paistoi ja tuuli oli edelleen koillisesta, joten päätin, että matkamme jatkuu edelleen merta pitkin Utön ulkopuolelta kohti jonnekin Itärannikkoa. Tuuli tuli niin takaa, että vauhdin säilyttämiseksi joutui leikkailemaan ja tämä seurauksena päivän aikana käytiin muutaman kerran keskustelua Visbyyseen suuntaamisesta, koska tuulen suunta sinne olisi ollut niin paljon parempi. En mitenkään innostunut, mutta iltapäivästä luovutin ja lillumisen sijasta otimme suunnan Gotlantiin. Lickershamniin ei ollut paljoa pidempi matka kuin Arkösundiin ja sinne sai hyvän suunnan tuulen suhteen ja tietysti myös vauhdin. Koska kuitenkin tulisimme olemaan perillä hyvin myöhään, niin emme edes viitsineet harkita kuitenkin täyttä Visbyta. Tuuli kääntyi vielä muutama tunti ennen perille pääsyä, joten jouduttiin ottamaan 1-reivi isoon. Perillä oltiin juuri ennen puolta yötä. Satama oli hyvä, muutama poijupaikka ison aallonmurtajan takana oli vielä vapaa ja vettä oli riittävästi. Satamaan ajettiin aivan linjaa pitkin, joka olikin tarpeellista, sillä päivän valossa selvisi, että hyvin lähellä väylää oli jo kivikkoa. Pikainen koirien ulkoilutus, iltapala ja petiin.
Herättiin ajoissa ja lähdettiin nopeasti liikkeelle, koska halusimme saada Visbystä paikan. Aurinko paistoi ja tuulikin nousi matkan aikana purjehdittavaksi. Ison laskettuani kiristin fallia ja yhtäkkiä rupesi tuntumaan siltä, että nyt riittää köyttä ihan liikaa ja ilokseni huomasin fallin hengailevan irrallaan ja nautiskelevan vapaudestaan. Yritimme vähän aikaa merellä saada sitä alas, mutta siinä vaiheessa kun se oli kiertynyt takastaagin ympäri, päätimme ajaa satamaan ja jatkaa harjoituksia siellä. Saimme haluamme paikan Fiskehamnin puolelta ja kiinnittäytymisen jälkeen Panu hilattiin mastoon fallin metsästykseen. Tähän operaatioon ja aamiaslounaaseen meni lopulta niin paljon aikaa, että luovuimme Kneippbyn retkestä ja lähdimme sen sijaan kaupungille kävelemään. Venetarvikeliikkeestä ostimme uusia ”rantautumisnaruja” Alisaan ja Panun jollaan herkullisen väristä litsinarua. Käytiin lasten valitsemassa ravintolassa syömässä ja vaan hengailtiin. Kesä ja helle olivat vihdoinkin löytyneet Visbysta 9.7 eikä lämppäriä ei enää tarvittu yöllä. Illalla pakkasimme vielä kumiveneen kannelta kieriskelemästä ja tankkasimme vettä. Olimme selvinneet Maarianhaminan vedellä Visbyseen, joka minulle saavutus. Sisäsatamassa oli taas joku jätti-moottoriveneiden happening, mutta löytyi sieltä myös Huyndai-maxipurkkari ja iso Swanikin.
Seuraavan päivän Olli ja lapset viettivät Kneippiksessä ja minä nautin ihanasta kesästä kaupungilla kävellen ja veneellä löhöten. Sivussa tuli tehtyä jotain hyödyllistäkin. Merellä tuuli navakasti koillisesta. Illan edellä kävimme sataman 1 tunnin lainabiilillä ruokaostoksilla ja sen jälkeen kuittasimme itsemme satamasta ulos. Kävimme lasten kanssa vielä kasvitieteellisessä puutarhassa Ollin siivotessa venettä ja laittaessa sitä lähtökuntoon.
Aamulla herätys viideltä ja koirien ulkoilutuksen jälkeen köydet irrotettiin klo 5.30 ja suunta otettiin mantereelle Idön pohjoisenpuolen sisääntuloreitille. Tuuli oli koillisesta 9-12 m/s välillä koko matkan ja aurinko paistoi. Aallot olivat todella suuret ja tulivat sen verran sivusta, että mitään surffeja ei saatu, mutta varsin vellovaa menoa ajoittain. Olli purjehti matkan ja muut makasivat sisällä siirryttyään kuitenkin loppumatkaksi ulos. Me olimme ehtineet syödä aamupalan, mutta ipanat saivat pärjätä sipseillä ja pillimehulla. Matkasta selvittiin ilman pahoinvointia ja kuuden tunnin kuluttua olimme jo sisäänmenoväylällä. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta ja kovaa tuulta, josta syystä olin ajatellut, että menemme Idöseen pitämään lepopäivän. Olli oli Visbyn naapureiltamme kuullut, että Västervikissa sijaitsevasta Lysingsbadetista, joka oli joku vesipuisto. Saman tiedon olen joskus löytänyt satamakirjasta, mutta se ei ole koskaan vaan sopinut sopivasti reitille. Nyt se vaikutti oikein sopivalta sadepäivän viettopaikalta ja lapset halusivat sinne mieluummin kuin Idöseen, niin päätettiin etsiä kyseinen paikka. Se olikin hieman haasteellista, koska satamakirjan koordinaatit olivat väärin ja ohjasivat väärään satamaan, mutta lopulta puhelinkeskustelun perusteella neitisatama osasi jotenkin selittää miten heille saavutaan.
Satamaan ohjasi kahdella pohjoisviitalla viitoitettu reitti, joista satamaa lähempänä olevan taakse oli merkitty 1,9 m matala. Ajoimme parin solmun vauhtia riittävästi merkin pohjoispuolelta karttaan merkatulla 3 m alueella, joka sijaitsi suoraan luoteeseen ko. viitasta. Yhtäkkiä hillitön pamahdus ja vene pysähtyi kuin seinään. Vähän aikaa saimme tehdä töitä, että vene saatiin navakassa tuulessa peruutettua suoraan vastatuuleen. Kenellekään eikä veneelle tullut onneksi mitään vauriota, mutta kyllä otti päähän. Plotterin päivitetyn kartan eikä kaksi vuotta vanhan kartan mukaan alueelle ei ollut merkitty mitään kiveä. Myöhemmin katsoin kaupassa saman kohdan uusimmasta v. 2014 kartasta. Siinä kolmen metrin aluetta oli vähän laajennettu, mutta ei muita muutoksia. Laiturin kohdalla oli vielä kivikkoa ja huonot merkinnät, mutta pääsimme lopulta suojaisemmalle puolelle laituria, jossa uloimmilla paikoilla juuri riitti vettä allekin. Satamassa oli paljon paikkoja, mutta vain muutamia veneitä. Pienen laiturikeskustelun jälkeen kävi ilmi, että samalla kivellä olivat käyneet myös 2,15 m syvä purkkari ja 1,7 m syvä purkkari ja kaksi muuta purkkaria olivat onnistuneet olemaan osumatta siihen. Osumatarkkuus siis 60 % purkkareiden osalta.
Lähdimme selvittämään satamamaksun maksamista ja samalla selvisi, että olimme itse asiassa aivan valtavalla leirintäalueella, jolla oli myös siis vierasvenesatama. Joo, vierasvenesatamatkin ovat välillä isoja ja siellä ollaan ihan kylki kyljessä, mutta tuolla oli varmaan yli tuhat asuntovaunu-/telttapaikkaa ja siellä ne kaikki könöttivät vieri vieressä sommarresortissaan. Huoltorakennuksissa oli hienot keittiöt ja sosiaalitilat, mutta suihkuvettä oli tarjolla vain 4 minuuttia, jonka jälkeen oli kolmen minuutin tauko. Myös pesukoneita ja kuivausrumpuja sai käyttää aikasäännöstellysti. Lisäksi alueelta löytyi ravintoloita, kauppa ja erilaista viihdykettä, niin ettei sieltä edes tarvinnut minnekään poistua. Osa asuntovaunuista näytti varustuksesta päätellen asuvan siellä pysyvästi. Ei, minusta ei olisi asuntovaunuilijaksi, sen verran hirveältä koko alue näytti. Olli ja lapset pelasivat äventyrsgolfia, jonka jälkeen pakenimme tyhjään vierasvenesatamaan.
Seuraava päivä oli lauantai ja maanantaina olisi Panun syntymäpäivä. Koska ei ollut vielä tietoa missä silloin olemme, niin otimme varmaan päälle ja lähdimme Ollin kanssa aamukävelylle Västervik-cityn leipomoon hakemaan Panulle synttärikakkua. Cityyn oli reilu kolmen kilometrin matka ja tultuamme takaisin lapset vasta heräsivät. Tuleva synttärisankari oli kiukkuinen, koska kakku oli vääränä ajankohtana, mutta pakko sitä oli kuitenkin syödä, koska kokonaisena se ei mahtunut jääkaappiin. Syömisen jälkeen lähdin lasten kanssa perehtymään siihen luvattuun vesipuisto-osuuteen. Äventyrsbadet oli kyllä ihan sataman vieressä, mutta ei se ollutkaan auki, koska talven megaremontti oli venynyt ja vasta ulkoallas oli saatu käyttöön. Sepä kiva, sillä vain tämän takia tänne tultiin. No onneksi ulkoallas kelpasi lapsille ja ne uivat ja leikkivät siellä pitkään. Iltapäivän aikana badetin sisäaltaita pääsi koekäyttämään, joten kävimme siellä jonkin aikaa poreilemassa. Suihkuista ei tullut kuin kylmää vettä, joten jouduimme kävelemään huoltorakennuksen neljän minuutin suihkuille. Onneksi suihkuissa ei ollut muita, joten kiertämällä suihkusta toiseen sai Petrakin hiuksensa pestyä. Ruokailun jälkeen kävin vielä lasten kanssa alueen isolla leikki- ja kiipeilypaikalla. Päivä oli puolipilvinen, mutta sitä sadetta ei sitten tullutkaan koskaan. Tuuli edelleen reippaasti koillisesta.
Sade tuli sitten seuraavana aamuna ja reipas koillistuuli jatkui. Käänsin kylkeäni ja koko porukka nukkui lopulta pitkään. Keli ei houkutellut merelle eikä sen enempää ulos, joten viihdytettiin itseämme veneessä. Jatkuva sade lakkasi iltapäivällä ja lapset lähtivät taas altaalle puljaamaan useammaksi tunniksi. Ruokailun jälkeen menivät vielä dinosaurusleffaan, koska kun nyt oltiin sommaresortissa, niin käytettiin sitten kaikki tarjottu ohjelma hyväksi! Oli sumuista, kosteata ja iltapäivästä tuulikin tyyntyi vaihtaakseen suuntaansa.
Maanantaiaamu ja oikea syntymäpäivä, joten teimme Ollin kanssa heti kuuden jälkeen vielä uuden kävelyretken leipomoon ostamaan pienen kakun ja tuoretta leipää. Pikasuihkujen ja veden tankkauksen jälkeen pääsimme merelle klo 10 jälkeen. Pilvistä ja odotetusti tuuli oli kääntynyt lounaaseen. Ensimmäiset mailit ajoimme koneella syöden aamiaisen ja sitten samalle suoralle kymmenien muiden kanssa purjehtimaan kohti pohjoista. Väylä oli täynnä veneitä sinne asti kuin silmä kantoi. Tuulen suunnan muuttumista oli tainnut odottaa muutama muukin. Pilvirintaman myötä tuulta oli 11-13 m/s, mutta sen mentyä ohi 9-11 m/s. Purjehdimme hyvää vauhtia ja aurinkokin rupesi paistamaan. Oxelösundin Fiskehamnista saatiin viimeinen vapaa paikka klo 20.30. Oxelösund on merelle niin vastenmielisen näköinen, että siellä ei ole tullut koskaan käytyä. Nyt ei jaksettu pidemmälle ja olimme kuulleet, että satama ja ravintola on ihan ok. Kun vene oli saatu kiinni, niin suuntasimme terassille syömään hyvää ruokaa ja sen jälkeen veneelle vielä juhlimaan Panun synttäreitä kakun ja lahjan kera.
Satamasta oli pitkä matka cityyn, mutta Petra huomasi mainoksista, että sinne pääsi traktorijunalla. Aamulla hyppäsimme sitten ensimmäiseen lähtöön ja ajoimme keskustaan. Olimme tutkineet aikatauluja ja totesimme, että ehdimme käydä kaupassa pikaisesti ennen kuin juna palasi ja sen jälkeen pääsimme sillä kierrokselle vanhaan kaupunkiin. Sinne oli jo niin pitkä matka, että ei olisi tullut mieleenkään kävellä. Jättäydyimme kyydistä Promarinan vierasvenesatamassa ja kävimme ravintolan lounaalla ja venetarvikekaupassa löytämättä mitään. Täältä ei ollut enää pitkä matka kävellä veneelle ja siinä samalla tuli koirat ulkoilutettua. Sataman reunoja ajettiin ulos iltapäivällä ja sivutuulessa purjehdimme Ringsöön saaristoon, tällä kertaa meille uuteen paikkaan siellä.
Lähdimme aamulla ajoissa liikenteeseen ja purjehtimaan päästiin heti kun oltiin selvitty saarten suojasta väylälle. Tuuli tuli sivusta välillä enemmän ja välillä vähemmän. Brandalssundissa ruvettiin ajamaan koneelle, koska ajatuksenamme oli ehtiä Södertäljen sulkuun klo 16.30 ja sen perään tulevaan sillan aukaisuun klo 17.15, koska sen jälkeen silta on kiinni useamman tunnin maantieliikenteen ruuhka-ajan takia. Myöhästyimme suunnitelmastamme viisi minuuttia, joten ajettiin huoltsikalle tankkaamaan. Valotaulun mukaan seuraava sulutus olisi noin klo 19 laivaliikenteen takia. Siinä jätskiä syödessämme katselimme, että pieni moottorivene lähti ajamaan kuitenkin sululle päin ja hetken kuluttua alkoi kuulua puomien kilkatus ja teksti taululla ilmoitti ”slussning nu”. Sinkosimme veneeseen ja ehdimme kuin ehdimmekin sulkuun ja ajoimme vielä sulun jälkeen katsomaan olisiko mitään mahdollisuutta päästä sillasta, mutta taas olimme sen 5 min myöhässä. Ajoimme takaisin odotuslaituriin ja yhtäkkiä valotaulussa oli teksti ”Elise, seuraa kohta sulkuun tulevaa laiva Ankieta, niin pääset sen perässä sillan aukaisuun”. Muita veneitä ei ollut menossa pohjoiseen, joten viesti oli meille Alisan vaan vaihduttua Eliseksi. Erittäin hyvää palvelua! Puolen tunnin odotuksen jälkeen laiva oli sulutettu ja lähdimme ajamaan sen vanavedessä ja niin päästiin sillasta. Reilun tunnin päästä kiinnityimme Slandö Kalvin aallonmurtajaan. Vähän aikaisemmin oli selvinnyt, että Vinca oli Södertäljessa ja saimme sen houkuteltua seuraamaan perässä. Tosin Vincan kohdalla laivojen sulutukset sotkivat aikatauluja niin paljon, että he pääsivät perille vasta puoli yhdentoista aikaan, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Iltaa ja yötä vietettiin seurustellen.
Vincan suunta oli Mälarenille ja me lähdimme Tukholmaa kohti. Niin aikaiseen emme jaksaneet nousta, että olisimme päässeet heti ensimmäisiin siltojen aukaisuihin, mutta pääsimme hyvin pienillä odotuksilla ja Naviksessa oltiin jo yhdentoista jälkeen. Tuulta ei ollut nimeksikään ja aurinko paistoi. Pikaisen ruokailun jälkeen Olli ja lapset suuntaisivat Vasamuseetiin ja minä lähdin kävelemään kaupungille mm. venetarvikekauppaan. Täältä sentään löytyi muutama tarvittava osa Lumikille, mutta ei tietenkään kaikkia. Poikia ei kiinnostanut Abba-museo, joten kävimme siellä Petran kanssa. Ei kyllä ollut hirveän ihmeellinen. Museon jälkeen Olli ja lapset suorittivat vielä Gröna Lundin ja minä kävelin pienen ruokakaupan kautta satamaan, jossa olin hetkeä ennen kuin ruokatavaroiden kuljettaja. Tavarat paikoilleen ja lähdin vielä uudestaan vähän kävelemään Djurgårdeniin, koska ilta oli hieno ja lämmin. Huvittelijat saapuivat puolilta öin ja iltapalan venyttämisen takia nukkumaan päästiin vasta joskus.
Aamulla kuitenkin ajoissa ylös ja suunnitelluille ostoksille. Päivä venyi ajateltua pidemmäksi ja lopulta meillä oli tuhat kassia erilaisia kenkiä ja urheilutarvikkeita + ihania herkkuja NK:n ruokaosastolta. Kävelykiintiö oli täynnä joten veneelle ajettiin spåralla kaikkine pussukoinemme ja koirinemme. Näytimme kuitenkin ehkä järkevimmiltä kuin Naviksen venenaapurimme, jotka ulkoiluttivat kaasuhellaansa samoissa maisemissa käytettyään sen korjattavana jossain kaukana. Veneellä syötiin ja sen jälkeen jaksettiin kävellä vielä Wasahamniin moikkaamaan tuttuja. Illalla seurusteltiin pitkään naapuriemme kanssa, jotka olivat reissussa kimppa-bavariallaan. Olli perehtyi heidän uuteen plotteriin ja minä olisin esitellyt muutaman lähellä olevan Mälaren-kohteen, mutta eipä heillä ollut edes karttaa. Samalla selvisi, että Tukholmaan tullessakin heillä oli vain joku yleiskartta, koska olihan heillä uusi plotteri ja siinä vajavainen karttakortti. No, meitä on moneen junaan.
Liikkeelle päästiin puoli yhdeksän aikaan tuulettomassa, aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Yhteysalus oli ystävällisellä tuulella ja ohi ajaessaan päätti tehdä meille ihan hillittömät aallot, vähän vaikutti siltä, että teko oli ihan tahallinen. Djurgårdenin pikkukaupasta en ollut saanut riittävästi tuoretta leipää, joten pysähdyttiin Vaxholmissa sen verran, että minä ja Petra käytiin kaupassa poikien odottaessa merellä. Samalla saimme viimeisen puuttuvan osan Lumikin vanttisuojiin. Tuuli ei noussut päivän aikana ja ajoimme Paradisetiin, josta saimme taas perinteisen vessarannan paikkamme. Merivesi oli 20C ja lapset viettivät vedessä 3,5 h. Grillattiin kaikkia herkkuja ja tiskauksen jälkeen päädyimme melkein heti petiin, koska kaikki olivat aivan väsyneitä. Koiriakaan ei kiinnostanut ulos lähteminen.
Lämpö ja aurinko jatkuivat ja naapurien kanssa käytyjen seurusteluhetkien jälkeen pääsimme liikkeellä vähän ennen puoltapäivää. Tuuli oli kääntynyt pohjoiseen ja koska oltiin päästy liikkeelle myöhemmin kuin oli tarkoitus, niin emme jaksaneet kryssiä, vaan ajoimme Lidön länsipuolen vierassatamaan, josta onnistuimme saamaan viimeisiä paikkoja. Paikka ei ollut kyllä mikään hyvä, koska tuuli tuli siihen sivusta ja ankkuri ei pitänyt hyvin. Kävelylenkkimme aikana naapuri oli vaihtanut paikkaansa ja me uusimme ankkuroinnin ja tuuli tyyntyi vähäsen, joten yö pystyttiin viettämään kyseisessä paikassa. Illalla käytiin vielä Krogissa syömässä.
Olemme muutaman kerran harkinneet Väddön kanaalia, mutta ensin se jäi suorittamatta, koska siellä on 17 m silta. Sen jälkeen kun kuulimme, että Lumikki on sieltä mennyt, niin sittenkin se aina vaan on jäänyt, mutta nyt se otettiin kohteeksi. Sää- ja muista tiedoista oli selvinnyt, että sinilevää on Ahvenanmaan eteläpuolella, niin ajattelimme mennä pohjoispuolelle, joten kanava sopi hyvin reitille. Ajoimme kanavan alkuun, jossa ensimmäistä sillan avausta odotettiin 55 min, koska Olli ei halunnut uskoa netistä tarkastamaani avausaikataulua. Odottamiseen oli erittäin huonosti tilaa ja löysimme pieneltä lahdelta jonkun kivenkin lilluessamme eestaas. Toisesta sillasta pääsimme suoraan. Kanaalin osuus oli kaunis ja kapea. 17 metrin sillan alitus näytti niin ahdistavalta, että teki jo mieli perääntyä, mutta kun Lumikkikin, niin kyllä mekin…ja kyllä sieltä ali pääsi. Ajoimme Grisslehamn Marinan vierassatamaan. Laitureilla oli merkitty paikoitellen syvyyksiä ja vaikutti vähän matalalta. Purjeveneet olivat pääasiassa vikassa laiturissa, mutta se oli ihan täynnä. Yhteen laituriväliin yritimme mennä, mutta onneksi laiturissa jo oleva moottorivene ilmoitti, että keskellä laiturien väliä on matalaa. Veneen tyttö oli jopa valmis uimaan kivien kohdalle, jotta pääsisimme niistä ohi. Sen verran vaikeaksi asia meni, että kieltäydyimme tarjouksesta. Lopulta pääsimme yhden laiturin päässä olevan veneen kanssa samaan poijuun, koska he olivat kohta lähdössä jatkamaan matkaa. Meidän alla oli 4 m vettä, mutta viereisen paikan kyltin mukaan siinä oli vain 1,8 m. Ihme satama. Plotterin kartasta löysin myös ne moottoriveneilijän mainitsemat kivet keskellä laituriväliä, olivat merkitty laituripainoiksi. Ihme paikka kyllä niille ja eikä todellakaan tullut mieleen laituriväleihin perehtyä plotterin kartasta. Lämpö ja helle jatkuivat. Käytiin suihkussa sosiaalitiloissa, jotka olivat tämän kesän puhtaimmat ja siisteimmät ja tilaa oli riittävästi. Syvyysmerkintöjä lukuun ottamatta satama oli siisti ja hyvin varusteltu, mutta ei mikään kaunis. Sataman kaupasta saatiin Panulle pilkkionki ja oikeita matoja. Saaliiksi Panu sai ahvenia ja särkiä, joista muutamat ihan isojakin. Lopulta kalat pääsivät kaikki takaisin mereen.
Helle jatkui aamulla ja kävimme Petran kanssa kaupassa ostoksilla ja leipomosta ostettiin mukaan hienot suklaamousseleivokset. Vaikka matka veneelle ei ollut pitkä, niin leivokset ehtivät sulaa matkan aikana ihan mössöksi. Matkaan päästiin vähän ennen puolta päivää ja vähän sataman jälkeen oli lintujen suojelualueeksi merkattu saari, jonka olivat tietysti vallanneet merimetsot. Tosin tuhoamistyö oli vasta aluillaan. Saaren päällä lensi isompi lintu, joka kiikaroidessa osoittautui merikotkaksi. Ajettiin lähemmäksi ja jäätiin katselemaan ja lopulta saimme laskettua saaresta tai lentelemästä yhteensä noin kymmenen nuorta merikotkaa. Tuuli oli heikkoa pohjoisesta ja Singön saaren ympäri ajettua nostimme purjeet meren reunalla. Kun olimme saaneet purjeet ylös, niin tuulta oli enää reilu metri. Jonkun aikaa ajettuamme koneella, virisi tuuli taas hyväksi pohjoistuuleksi 5-7 m/s välille ja saimme hyvän purjehduspäivän. Säätietojen mukaan Märketilla tuuli, mutta Nyhamnilla oli melkein tyyntä. Olipa hyvä reitin valinta ja sinileväänkään emme törmänneet. Vaikka olimme Käringsundissa vasta puoli seitsemän aikaan, niin laiturissa oli jopa varaa valita paikkansa. Lapset lähtivät heti hiekkarannalle uimaan ja siinä se ilta sitten kuluikin.
Alkukesä oli täysin unohtunut, koska helle ja tuulettomuus jatkuivat. Lähdimme ajamaan muutaman metrin pohjoistuulessa yläkautta ympäri. Länsireunalla oli joitakin sinilevähippuja, mutta pohjoispuolella ei ollut ollenkaan. Saggön seutuvilla veden lämpö oli mittarin mukaan 23,5C, joten pidettiin uimatauko. Jopa minä tarkenin uimaan, edellisestä kerrasta olikin varmaan lähemmäs kymmenen vuotta. Myös koirat nostettiin veteen, kun olivat ihan läkähtyneitä. Uimapaikkamme oli hyvin valittu, sillä matkan jatkuessa itää kohti alkoi levän määrä kasvaa ja enää ei edes harkittu uintia. Tuulta ei ollut, joten jurnutimme koneella Kumlingen koillispuolella olevaan nimettömään saareen, josta löytyi hyvä paikka. Paikka ei seuraavana aamuna ollutkaan enää niin hyvä, kun väylältä tuli yhteysaluksen aallot. Häippäsimme pikaisesti ja mitäpä rannassa olisi enää tehnytkään, kun yön aikana sinilevä oli vallannut ympäristömme. Edelleen tyyntä ja kuumaa. Kivimon ja Houtskärin välissä lossin jälkeen oli suht levätön kohta ja kaikki kävivät taas uimassa. Samoilla vesillä Olli onnistui näkemään merikotkan nappaavan kalan vedestä. Korppoon kohdalta yritettiin purjehtia ja hetkellisesti siitä tulikin jotain. Nauvossa käytiin tankkaamassa ja satama näytti olevan aivan täynnä. Nauvon seutuvilla pyöri ukkospilviä, mutta meille niistä ei ollut haittaa. Paraisten porttia lähestyessä huomasimme Sorposta tulevan savua. Salama oli siellä sytyttänyt metsäpalon ja hetkeksi jäimme katsomaan, kun sammutushelikopteri sammutti sitä. Samalla pidettiin Höglandin kohdalla uimatauko ilman sinilevää. Högsårassa olimme juuri ennen yhdeksää ja ehdimme vielä käydä kahvilassa.
Aamupalan ja –kakun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa puolen päivän aikaan. Kejsarhamnin lahdella ei ollut levää, joten uimatauko pidettiin heti. Se olikin ainoa hyvä paikka tehdä se, koska sen jälkeen levää oli enemmän ja vähemmän. Läntisen yli päästiin hyvin purjehtien ja Tulliniemessä loppui tuuli ja laskettiin purjeet. Edellisestä Hangossa käymisestä on useampi vuosi aikaa, joten nyt päädyttiin ajamaan Itäsataman läpi ja katsomaan miltä siellä näyttää. Itäsatamasta Byxholmiin asti oli reilusti levää, jossa kellui ällöttäviä harmaita klönttejä keltaisen puuron seassa. Byxholmissa vakiopaikkamme oli varattu, joten menimme väylän toiselle puolelle Älgöön hienoon länsilahteen. Emme kuitenkaan saaneet nauttia yksin hienoista maisemista, vaan muutama muukin vene tuli perässämme. Uimista ei enää levän takia harkittukaan.
Aurinko ja helle jatkuivat edelleen ja koneella ajaen tai purjehtien matkamme jatkui lopulta Utterböteen. Sinilevää oli Porkkalan selällä vähemmän, joten lapset uittivat itseään ja koiriaan kauhomalla ämpärillä vettä merestä, kun ei viitsitty hyvää purjehdusta keskeyttää. Utterbötessa oli muutama muukin vene, mutta ei haitannut. Ensimmäinen kerta, kun näen, että veneen kannelle on mahtunut samanlainen terassikatos, kuin toisilla on puutarhassa. Helteessä siitä oli kyllä varmaan suuri ilo.
Viimeisenä loma-aamuna Olli heräsi kuumuuteen jo seitsemältä ja ulkoilutti koirat ja irrotti köydet kahdeksan jälkeen. Pläkässä ja helteessä ajettiin Tervasaareen, jossa oltiin tasan klo 12. Neljään mennessä vene oli tyhjätty tavaroista ja siihen loppui se loma.
Loman jälkeen ehdimme viettämään vielä pari viikonloppua itäisessä saaristossa perjantai-illasta sunnuntaihin ystäviemme kanssa ja syyskuun puolivälissä teimme hienon viikonloppureissun Brändholmeniin Lumikin kanssa. Kolme viikonloppua vietimme merellä Panun kisoja katsellessa ja parina viikonloppuna Alisa ei päässyt mihinkään, kun Panu kisasi Alisan ulottumattomissa ja emmekä Petran kanssa innostuneet suorittamaan tyttöpurjehdusta. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna pojat purjehtivat veneen päivässä Loviisaan ja ylös se nostettiin taas lokakuun alkupuolella. Pohja voi edelleen hyvin eikä kiveen kohtaamisesta löytynyt pahempia jälkiä kölistä. Kesän mailimääräksi tuli noin 1380, joista lomalla kertyi noin 1030 nm. Ennakkoluuloista huolimatta Viro osoittautui ihan ok paikaksi tällä suorituksellamme. Hienoin ja kaunein osuus lomastamme oli mielestäni Ruotsin ulkosaaristo, jonne on kyllä päästävä uudestaan.
Venesähköt – niksinurkka
Koulutusillan saunaosiossa heräsi keskustelu veneiden sähköjärjestelmistä – tarkemmin sanoen hupi- ja starttiakkujen kytkennöistä ja akkujen latauksesta. Normihan on se, että moottorin starttiakku on erillinen ja hoitaa ainoastaan moottorin starttauksen ja sen lisäksi on ns. hupiakut joita käytetään jääkaappia, poppikoneita, valaistusta, lämmitintä etc. varten. Ongelmaksi saattaa muodostua akkujen lataus sillä usein venemoottorin laturissa on vain yksi latauslähtö. Tarjolla on manuaalisia kytkimiä tyyliin 0 – 1 – 1+2 jolla voidaan valita mitkä akut on kytketty (hupi, startti) ja samalla myös mitä niistä ladataan. Manuaalinen kytkin on pahasta sillä se jää normaalisti väärään asentoon ja lopputuloksena saattaa olla hiipuneet akut.
Parasta olisi voida ladata ne samaan aikaan, mutta kuitenkin erikseen jolloin tyhjentynyt akku ei pääse purkamaan paremmassa kunnossa olevaa akkua. Tätä tarkoitusta varten on joidenkin venemoottoreiden laturissa kaksi toisistaan erotettua lähtöä ladattaville akuille. Jos tällaista optimiratkaisua ei ole, voi asian ratkaista kuten Johannassa. Ratkaisu on yksinkertainen, haetaan komponenttikaupasta esimerkiksi schottky diodikaksikko tyyppiä STPS200170TV hintaan 40,- tai Maritimista ”jakodiodi” n. 130,-. Ensimmäisen vaihtoehdon tapauksessa tarvitaan vielä jäähdytyslevy jollainen päätoimittajan tapauksessa löytyi kellarista.
Kytketään molempien diodien anodit laturin lähtöön ja katodit erikseen starttiakulle ja hupiakulle ja kiinnitetään diodipari jäähdytyslevylle.
Tämä yksinkertainen ratkaisu lataa molempia akkuja samanaikaisesti, mutta käytännössä tyhjempää painottaen. Haittapuolena on n. 0,5 voltin jännitehäviö joka diodin yli muodostuu ja se aiheuttaa sen, ettei akkuja kovin helpolla saa ladattua aivan täyteen. Ko. jännitehäviö pienenee kun virta pienenee joten pidempään ajettaessa akkujen latausjännite lähenee oikeaa eli 14,2 voltin arvoa. Tämä viritys on ollut käytössä kolme kautta ilman ongelmia, tosin kun maasähköä on ollut tarjolla on akkuja ladattu akkulaturilla jos on muistettu.
Seuraavalla kerralla saattaa aiheena olla ratkaisu jossa ei edelleenkään ole liikkuvia osia kuten releitä, mutta erona on se, ettei siinä synny lainkaan jännitehäviöitä.