KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2011
Mennyt kesä ei sitten kuitenkaan tuonut sitä jäsenistön suurta ryntäystä purjehduskilpailujen lähtölinjoille, mihin seuran juhlavuosi olisi tarjonnut oivan lisäkannustimen. Ei tällaista ryntäystä tainnut kukaan tosissaan odottaakaan, mutta olisihan se tietysti ollut mukava yllätys. Nyt täytyy sitten vaan tyytyä viime vuosien kaltaiseen ehkä hieman passiiviseen kauteen, mutta toivoa paremmasta tulevaisuudesta ei ole heitetty. Uskoa tähän luo muun muassa seuramme historian ensimmäinen oman juniorijäsenen kilpailusuoritus.
Seuraavassa käydään kohtalaisen lyhyesti läpi menneen kauden kilpailut. Alkuun tulokset Westhouse Cupista sekä seuran sisäisistä kilpailuista ja loppuun luettelomaiset yhteenvedot eri venekuntien edesottamuksista avoimissa kilpailuissa.
Westhouse Cup
Westhouse Cupin menneen kauden osallistujamääristä joudun valitettavasti jatkamaan viime vuosien valitusvirttä. Pienen luokan osalta kilpailusarjaan osallistuneiden kokonaismäärä putosi vain yhdellä, mutta jos aletaan laskea osallistumiskertojen yhteenlaskettua määrää, pudotus on ollut selvästi rajumpaa. Ilman viime vuosina ahkerasti kisanneita FE 83 luokan veneitä pieni luokka olisi näivettynyt todella vähiin. Toivottavasti takavuosien aktiiviset kilpailuluokat – H-veneet, X-79:t ja Albin Expressit – vielä kokevat uuden kilpailuaatteen herätyksen. Isojen veneiden luokassa osallistujamäärä putosi vielä jonkun verran enemmän, mutta toisaalta mukaan lähteneet kisasivat kohtalaisen ahkerasti. Vaikea sanoa mistä johtuu kiinnostuksen väheneminen keskiviikkokisoja kohtaan ja mitä asialle pitäisi tehdä. Vai onko ylipäätään tarvetta tehdä mitään. Onko pakko kisata, jos ei taho?
Seuramme osallistumisaktiivisuudessa keskiviikkokilpailuihin sivuttiin kaikkien aikojen pohjanoteerausta, kun kilpailuihin osallistui kauden aikana vain kolme venettä. Pienten veneiden luokassa kisasivat St.Olga ja Ellida ja isoissa ainoana edustajanamme oli Lumikki. Kelovartijoiden St.Olga kipparinaan Petri Sane jatkoi rankingissa viime vuosien nousujohteista sarjaansa ja alkaa jo hätyytellä palkintopallisijoja jääden kuitenkin vielä tällä kertaa neljänneksi (4/18). Hieno suoritus kuitenkin. Ellidakin paransi viimevuotista sijoitustaan selvästi ollen kymmenes (10/18), mitä voisi virheellisesti luulla suoritustason nousuksi, vaikka valitettavasti vain se kertoo pienen luokan rupusakin vähäisestä osallistumisesta tämän vuoden kilpailuihin. Lumikki sijoittui luokassaan yhdeksänneksi, kuten viime vuonnakin.
SMer-ranking
Kuten St. Olgan Westhouse Cupin menestyksestä saattoi jo päätellä, ei sen viimevuotisen SMer-ranking voiton uusimiselle ollut juurikaan uhkaajia. Hieman lohtua muille osallistuneille tuo se, että kaikki onnistuivat saavuttamaan ainakin yhden osakilpailuvoiton. Osittain tietysti muiden poissaolojen avittamina, mutta kaikki lasketaan. St. Olgalle siis selkeä voitto ja runsaat onnittelut, Lumikille toinen sija ja Ellida jätettiin kolmanneksi. Tosin varsin niukasti, sillä eroa Lumikkiin oli vain puoli pistettä.
Alla olevassa taulukossa on esitetty menneen kesän SMer-rankingin tulokset. Taulukossa on kunkin keskiviikon osalta annettu ensin veneen sijoitus ja kauttaviivan jälkeen sijoituksesta saadut pisteet. Lähdöstä pois jääneet (taulukossa DNC) saavat viimeiseksi sijoittuneen pisteet lisättynä kahdella ja keskeyttäneet, varastaneet ja hylätyt hyväksytysti purjehtineista viimeiseksi sijoittuneen pisteet lisättynä yhdellä. Yhteistuloksiin on laskettu mukaan kymmenen parhaiten menneen osakilpailun pisteet. Kesäkuun ensimmäisen päivän kisaa ei ole laskettu mukaan, koska silloin iso ja pieni luokka purjehtivat eri radat.
SMer-ranking 2011 | |||
Kilpailu | St.Olga | Lumikki | Ellida |
18.5. | 1/0,5 | DNC/2,5 | DNC/2,5 |
25.5. | 1/0,5 | 2/2 | DNC/4 |
1.6. | – | – | – |
8.6. | 1/0,5 | DNC/4 | 2/2 |
15.6. | DNC/2,5 | DNC/2,5 | 1/0,5 |
3.8. | DNC/2,5 | 1/0,5 | DNC/2,5 |
10.8. | 1/0,5 | 2/2 | DNC/4 |
17.8. | 1/0,5 | 2/2 | DNC/4 |
24.8. | 2/2 | DNC/4 | 1/0,5 |
31.8. | 1/0,5 | 2/2 | DNC/4 |
7.9. | DNC/2,5 | DNC/2,5 | 1/0,5 |
14.9. | 1/0,5 | DNC/4 | DNC/4 |
Yht. | 10.5 | 24 | 24.5 |
Sij. | I | II | III |
Yöpurjehduskilpailu
Yöpurjehduskilpailussa oli tänä vuonna aivan loistavasti vaihteleva purjehdussää ainakin meidän pienimmällä veneellä purjehtineiden mielestä. Tuulen suunta vaihteli etelän ja lännen välillä ja voimakkuus suurin piirtein välillä 1-5 m/s. Tuuli heikkeni aina välillä sopivasti edestäpäin niin, että kilpailijat saatiin lähes kasattua uusintalähtöä varten. Tällainenhan on mukavaa jo ihan purjehdusharrastuksen sosiaalista aspektiakin ajatellen.
Yölliseen koitokseen lähti tänä vuonna kolme venekuntaa. Lumikki ja Ellida lähtivät tietysti mukaan ja niiden lisäksi saatiin uutena osallistujana Zeska, Tom Toivosen Elan 37, jossa seuraa edustavana kipparina oli Markku Mikkola.
Loppua kohden tasaantunut ja voimistunut tuuli takasivat sen, että kaikki selvisivät maaliin ennen aamunkoittoa. Lumikki tuli maaliin ensimmäisenä, Zeska seuraavana runsaan minuutin erolla ja noin puoli tuntia myöhemmin tuli Ellida. Tasoituslaskenta käänsi Ellidan velat saataviksi eli puolen tunnin tappion vastaavan suuruiseksi voitoksi (Hurraa, hurraa, hurraa), Lumikki tuli toiseksi ja Zeska kolmanneksi. Maalissa käydyissä keskusteluissa todettiin pienvarustamon menestyksen salaisuudeksi paitsi sopivasti ajoittuneet pläkät myös Lumikin ja Zeskan näyttävät, mutta aikaa vieneet spinnumanööverit Katajaluodon länsipuolella. Onpa sääli, että hämärän vuoksi jäi spektaakkeli näkemättä.
Kolmioratakilpailu
Kolmioratakilpailu käytiin jälleen suotuisissa olosuhteissa pääosin noin 4-6 m/s kaakkoistuulessa. Aurinko paistoi ja jälleen kerran joutui vaan toteamaan, että toivottavasti kisasta pois jääneet olivat purjehtimassa edes jossain muualla. Näin onneksi tosiaan monet olivatkin tehneet.
Kilpailuun saatiin kuitenkin edes kolme venettä, kun vakio-osallistujien lisäksi Jussi lähti Day Dreamillä kisaamaan miehistönään poikansa Antti. Kilpailun startti oli poikkeuksellisen tasainen ja kilpailu myös jatkui kohtalaisen tasaisena aina Miessaaren selän pohjoisreunalle asti. Siellä ajoimme Ellidalla ensin turhan kauas oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten seurasimme kaukaa takaa muiden tasaista kilpailua. Nautimme yhdet virvoitusjuomat. Ei se veneen vauhtia parantanut, mutta mieliala kohosi.
Lopputuloksissa Day Dream oli ykkönen – onnittelut Jussille ja Antille – ja Lumikki toinen tasoitetuissa ajoissa noin kolme minuuttia jääneenä. Ellida jäi kaksikosta tasoitetuissa ajoissa runsaat puoli tuntia, mistä varmaan täytyy syyttää kohtuuttoman tasapuolisia tuuliolosuhteita.
Kolmioratakilpailun jälkeinen Tapiolan keskustan elämyskierros tuotti tänä vuonna yksitoista rastimerkintää. Aivan riittävä suoritus tämän ikäisille sedille.
Avoimet kilpailut
Seuraavassa yhteenveto viime kesän avoimista kilpailuista siinä laajuudessa, kuin mitä olen netissä surffailemalla onnistunut löytämään. Yhteenvetoon on pyritty keräämään kaikki ne kilpailutulokset, joissa kippari on ollut seuramme jäsen riippumatta siitä, minkä seuran lipun alla vene on purjehtinut.
Seuramme Louhi-purjehtijoista Tuomas Rytikangas kiersi taas kaikki kesän vakiokilpailut ja Jussi Heikkiläkin on vuoden tauon jälkeen palannut Louhien tuloslistoille tosin vain yhden kilpailun verran. Truban Sunstreakerin kausi ei alkanut kovin lupaavasti, kun se jätettiin kuudenneksi toukokuisessa Suunto Cupissa (6/6), mutta tilanne onneksi korjautui Helsingin Regatassa saavutetun voiton myötä (1/6). Hangon Regatassa oli puolestaan tuloksena seitsemäs sija (7/9). Elokuussa Helsingissä purjehdituissa Louhien luokkamestaruuskilpailuissa olivat mukana molemmat edustajamme. Jäsentenvälisessä kilpailussa vei voiton tällä kertaa Jussin Day Dream kuudennella sijallaan (6/10) niukasti ennen seitsemänneksi tullutta Sunstreakeria. Kauden päättäneessä Musto Classic Regatassa oli Sunstreaker edellisten kilpailujen tapaan seitsemäs (7/9). Louhien rankingissa oli Sunstreaker tänä vuonna kuudes (6/13) ja Day Dream luokkamestaruuskilpailujen ansioilla kymmenes (10/13).
X-99 Vinca jatkoi kisaamista viime vuoden tapaan nuorennusleikatulla miehistöllä. Kausi alkoi Suunto Cupilla, josta tuloksena neljäs sija (4/8). Pari viikkoa myöhemmin olleessa WB Sails kisassa sijoitus oli viides (5/10) ja viidenneksi Vinca tuli myös Hangossa järjestetyn X-Yachts Cupin yhteydessä purjehdituissa luokkamestaruuskilpailuissa (5/9). Elokuussa Vinca voitti Espoo GP:n (1/7) ja tuli toiseksi kauden päättäneessä SPS:n X-99-ranking kilpailussa (2/9). Hyvin menneen loppukauden ansiosta Vinca nousi X-99-rankingissa viime vuoden tapaan toiseksi (2/11).
Varustamon omistajasuhteita viime talven aikana uudelleen järjestellyt X-99 Merenhuiske osallistui alkukaudesta kahteen kilpailuun. Toukokuussa järjestetystä International X-Yachts GP-kisasta oli pelkillä ensimmäisen päivän suorituksilla tuloksena viides sija (5/6). WB Sails-kisassa kesäkuun alussa Merenhuiske oli puolestaan kymmenes (10/10).
Westhouse Cupissa varsin ahkerasti kisannut St.Olga osallistui osallistui keskiviikkokisojen lisäksi yhteen avoimeen kilpailuun. Tuloksena Espoo GP:stä oli kolmas sija (3/5). Westhouse Cupin ja Espoon GP:n tuomilla pisteillä St.Olga oli FE-83-rankingissa kymmenes (10/23).
Avointen kilpailujen yhteenvedossa on vielä sokeri pohjalla eli seuramme historian ensimmäinen oman juniorijäsenen kilpailusuoritus. Toki aiemminkin junioreita on osallistunut kilpailuihin miehistön jäseninä, mutta Panu Kallioniemen viime kesän optari-purjehdukset ovat tietääkseni seuran ensimmäisiä juniorin omia kilpailusuorituksia. Panu osallistui kesän aikana BS:n järjestämiin optimistien harjoituskilpailujen sarjaan ja sijoittui heti ensimmäisellä kaudellaan hienosti neljänneksi (4/9). Siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna.
Siinä kaikki, mitä tiedän seuramme venekuntien ponnisteluista kilpapurjehduksen saralla menneenä kesänä. Toivottavasti ensi vuonna on vähän enemmän kirjoitettavaa
t. Jari