Yöpurjehduskilpailu perjantaina 17.6.2016

Yöpurjehduskilpailu järjestetään aiempien vuosien tapaan Juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Lähtö tapahtuu iltayhdeksän paikkeilla Lyökkiniemen poijualueen edustalta. Kipparikokous pidetään Lyökkiniemen rannassa samana iltana noin kello 20.30. Kilpailussa purjehditaan lyhyehkö saaristorata, joka risteilee jossain Sipoon ja Porkkalan välisellä merialueella. Hyvin suurella todennäköisyydellä rata-alue on vieläkin rajatumpi ja todennäköisesti Espoosta poiketaan vain pienelle koukkaukselle Helsingin puolelle. Reitti pyritään valitsemaan vallitsevan sään mukaan siten, että veneet ovat takaisin Lyökkiniemessä viimeistään varhain lauantaiaamuna ja miehistöt pääsevät hyvissä ajoin ja täynnä tarmoa ryhtymään päivän muihin askareisiin.

Tänä vuonna Yöpurjehduskilpailuun pitäisi ilmoittautua etukäteen. Viesti Jarille viimeistään tiistaina 14.6.2016. Kilpailun starttiajankohtaa voidaan joutua sovittamaan osallistujien kiireiden mukaan, joten on tarpeen tietää, ketä kaikkia on tulossa.

Comments are closed.